Onko oikeasti järkevää?

Kasvissyöntiä perustellaan ilmastonmuutoksella. Perustelu ontuu, koska on muita kuin kasvistuotteita, joitten hiilijalanjälki on pienempi, kuten kotimainen järvikala.

Varsinkin kaukomailta tuotujen ”hienompien” kasvisten jalanjälki on paljon suurempi broilerin lihaan tai maitoon verrattuna. Ideologinen vegaanius peitetään ilmastonmuutoksen savuverhoon.

Ihminen ei ole kasvissyöjä. Ruoansulatuselimistö ei alkuunkaan sovellu kasvisten sulattamiseen ja hyödyntämiseen. Kaikkein vähiten raakana.

Esimerkiksi naudan ruoansulatuselimistö pilkkoo selluloosan rasvahapoiksi ja valkuaisaineiksi, pystyy tuottamaan välttämättömät aminohapot, saa kaiken tarvitsemansa kasviksista. Ihmisen ruoansulatus ja bakteerikanta ei siihen pysty. Kasvisten hyödystä menee ihmisen läpi kulkiessa suurin osa hukkaan.

Ihminen on sekaravinnon syöjä toisin kuin naudat ja muut kasvissyöjät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

KuPS keskuskentällä 2019

Kuopio ja talousalue ovat kimppa

Postin tes-esitys lisää vuosityöaikaa kokonaisella kuukaudella

Kun nimi pahensi miehen

Isyys on aikuisena olemisen mallintamista

Heikoimmat tarvitsevat apua

Halunan kylätupa ja muita tarpeellisia hankkeita

Suomea ei vaivaa työvoimapula

Eivätkö kaikki tarvitse ravintoa ja päiväaikaista suojaa?

Viinakortti

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.