Onnistuisiko paremmin puhtaalta pöydältä aukkohakkuun jälkeen?

Puijon kehittämisen suunnitelmat polkevat paikallaan. Todella järkevää käyttöä ei taida kukaan keksiä niin, että alueesta tulisi vetovoimainen matkailu- ja turistirysä, joka myös pärjäisi tulevaisuuden haastavissa kilpailuissa taloudellisesti.

Monen sortin hoksopolia on Kuopioon kyhätty, mutta alkuhuuman jälkeen on jokainen jo kuollut ennen aikojaan. Paljonkohan niistä Puijon metsien puista saisi, mikäli ne myy tukkipuina eniten tarjoavalle, tai säästäisi sille Finnpulpille eli jollekin jo toiminnassa olevalle metsänjalostusfirmalle kuitupuuksi? Aloittaisi sitten Puijon kehittämisen ikään kuin puhtaalta pöydältä aukkohakkuun jälkeen.

Luonnonsuojelun alaisena metsä ei ole kovin turvallinen ulkoiluun, kun näkyvät jo vanhimmat puut kaatuvan lahonneina omia aikojaan. Istutettu, kasvava taimikko on paljon kauniimpaa katsottavaa vuosien kuluttua kuin täysin hoitamaton luonnonsuojelumetsä. Monimuotoinen metsä vielä kauniimpaa.

Finnpulp-nimenkin voisi vaihtaa PuijoPulpiksi, niin maailmalle lähtevät sellupaalit saisivat kylkeensä PuijoPulp-leiman. Näin tulisi Puijo tutuksi maailmalla myös niille, jotka eivät urheilua seuraa. Puijo-sellusta tulisi sitten Puijo-paperia lehtiä varten ja Puijo-esitteet painettaisiin Puijo-pahville. Puijon merkkikivi muutettaisiin Puijon hautakiveksi.

Näin poistuisi ikuinen vatuloinnin aihe savolaisilta. Olisipahan yksi huoli vähemmän.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Suomesta Pohjoismaiden houkuttelevin matkailumaa

On aika kiittää KYSin ja Harjulan loistavaa hoitoa

Isoäiti kulutti kestävästi

Terveisiä Antti Rinteelle

Yliopisto-opetusta muokattava

Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lastenhoitajia

Brysselin viikkokatsaus

Kuihtuva maataloutemme odottaa vaihtoehtoja

Veroistako löytyy pelastus?

Akateemisesti koulutettujen riisto jatkuu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.