Pelolla koulutielle

”Äitisi on huora!” ” Sinulla on likaiset ja rikkinäiset vaatteet!” Kuulostaako kivalta? Minun korviini ei. Tällaiset lauseet ovat tulleet tutuiksi pienelle alakoululaiselle. Ja teot: laukun penkomiset ja tönimiset.

Lapsen äiti toteaa, että hänen päänsä kyllä kestää perättömät syytökset. Mutta mitä tapahtuu pikku koululaiselle, jonka ei tulisi edes tietää – edes Internetin ihmemaan aikoina – erilaisista halventavista sanoista ja niiden merkityksistä.

Miltä tuntuisi mennä työpaikalle, jossa kaverit vähättelevät ja häiriköivät? Työnteosta – tai koulunkäynnistä – ei tulisi mitään, ja mikä pahinta: koko ajan joutuisi olemaan varuillaan.

Kävin alakouluni 1960-luvulla Kuopion Haapaniemellä ja jatkoin silloiseen Yhteiskouluun. Olin onnekas, sillä sain käydä kouluni yhteisöissä ja aikana, jolloin kaverit eivät kiusanneet, olivatpa kotitausta ja opiskeluedellytykset millaisia hyvänsä.

Vanhempana ja nyttemmin isovanhempana olen kuunnellut tarkalla korvalla pienten ihmisten kertomuksia. Olemme huolissamme ilmastonmuutoksesta ja työpaikoista, koetamme erottaa toden ja valheen; yritämme antaa rehdin ja oikeudenmukaisen elämän eväitä seuraaville sukupolville. Mitä sitten, kun kaikki eivät halua pelata reilua peliä? Millaiset jäljet kiusaaminen jättää?

En syytä koulua enkä opettajia, en kiusaajia enkä heidän vanhempiaan. Silti kysyn: millaisen mallin me annamme lapsillemme? Mitä keinoja on kiusaamisen kierteen katkaisemiksi?

Väkivalta vaatimattomimmassakin muodossa on aina väkivaltaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.