Pohjois-Savo on oman onnensa seppä

Tämän lehden palstoilla on viime aikoina uutisoitu tiuhaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ja KYSin talousvaikeuksista. Kiuruvetinen kokoomuskollega Tuija Kastari kirjoitti tuoreesti myös hyvistä kokemuksista liittyen Ylä-Savon valinnanvapauskokeiluun. Kaatunut sote-uudistus ei kuitenkaan tullut ja ratkaissutkaan kuntien taloudellista ja potilaiden hoidollista ahdinkoa.

Väitän, että perusterveydenhuolto (PTH) on tärkein osa asiakaskokemusta ja hoitoketjua, mutta kustannuksiltaan se on kuitenkin marginaalisempi. Näin ollen pitäisin tässä vaiheessa tärkeimpänä Pohjois-Savon kuntien tulevaisuuden kannalta erikoissairaanhoidon (ESH) kustannusten hillitsemistä, mikä tapahtuu hoitoketjuihin ja niiden sujuvuuteen vaikuttamalla.

Tuoreen hallituksen lupauksiin ei ole luottamista, tämän on jo sen alkutaival osoittanut. Tästä syystä Pohjois-Savossa tulisi ryhtyä aktiiviseen työhön kaatuneen POSOTE-työn loppuunsaattamiseksi sote-kuntayhtymä-mallin aikaansaamiseksi.

Vaikka malli ei ratkaise suoraan rahoituksen ongelmatiikkaa, vaikuttaisi se PTH–ESH-akselia vakauttavasti. Hoidon integraatio toteutuisi: ESH:lla olisi motivaatio jalkautua ruohonjuuritasolle, PTH:n resurssia olisi helpompi kohdentaa oikein ja tietojärjestelmiä saataisiin yhdenmukaistettua.

Tähän pystytään varmasti yhdistämään valinnanvapauden komponentteja. Ja haja-asutusalueet, minne tällä hetkellä ei tunnuta edes rahalla saatavan hoitoa, varmasti hyötyisivät leveämpien hartioiden kilpailuttamisosaamisesta. Ja vaikka keskustan uneksima maakuntamalli joskus toteutuisikin, olisi tehty työ aina kotiinpäin. Herää vain kysymys, jäämmekö odottamaan ohjausta vai ryhdymmekö itse toimeen?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Uhka eteläsavolaisille yrityksille ja kiertotaloudelle

Nyt kesätöitä nuorille

Karsitaanko jostain muusta kuin hävittäjistä?

Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille

Miksi puisto hylättiin?

Suomi tarvitsee ryhtiliikettä

Myydä voi vain kerran

Toimintakulttuuria kehitettävä

Vinkki päättäjille koronan kurimuksessa

Omaisten huoli jatkuu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.