Potkulaista kansanäänestys

Juha Sipilän (kesk.) uusalkio­lainen porvarihallitus järjestää eduskunnassa potkulaista luottamusäänestyksen. On selvää, että hallituksen edustajat äänestävät luottamuksen puolesta, muutenhan he menettäisivät ”hillotolpat”. Kyseenalaisia ovat myös äänestyksen ratkaisevat kansanedustajat, joiden nykyinen puolue ei ole ollut koskaan vaaleissa ja saanut kansalta luottamuslausetta.

Keskustan käyttäytyminen hallituksessa ihmetyttää myös. Vaalikentillä puhutaan mielinkielin, mutta teot ovat kaikkea muuta: työmiehen tappolinja jatkuu!

Ainut oikea ratkaisu pakkolakiesityksestä on kansanäänestys. Siinä kansa ratkaisee, halutaanko Suomi sekaisin Suomen Yrittäjien tahdon mukaan vai vakaa talouskehitys. Todellisuudessa Suomen Yrittäjät eivät aja pienyrittäjien etua vaan ylikansallisten veroparatiisisuuryritysten intressejä Mikael Pentikäinen keulakuvana.

Jos tapahtuisi mahdoton ja eriarvoistava potkulaki läpäisisi perustuslakivaliokunnan ja astuisi voimaan, siitä seuraisi kallis oikeudenkäyntiruuhka, kun täysin uuden ja testaamattoman lain käytäntöjä ratkaistaisiin korkeimmissa oikeusasteissa asti. Tämän maksaisivat juuri pienyrittäjät. Tätäkö Mikael Pentikäinen haluaa?

Ymmärrän perussuomalaisista loikanneiden tahdon roikkua vallassa loppuun asti. Ymmärrän myös kokoomuksen kannan, tätähän he koko ajan ovat tahtoneet.

Mutta ihmettelen, kun keskusta on hylännyt alkiolaisuuden, joka piti huolta heikommassa asemassa olevista ja syrjäseuduista, ja siirtynyt uusalkiolaisuuteen, joka ottaa köyhiltä ja antaa vakuutuskuoria omistaville suurpääoman edustajille.

Rauno Pikkarainen (vas.)

Kiuruvesi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Matematiikan tarve kasvaa, mutta osataanko sitä tarpeeksi?

Mikä on tärkeysjärjestys?

Työeläkkeet eivät voi seurata ansiotason nousua

Viides valtiomahti

Lisää myyntipisteitä Pohjois-Savoon

Paljastuuko arvopohjan väri?

KuPS keskuskentällä 2019

Kuopio ja talousalue ovat kimppa

Postin tes-esitys lisää vuosityöaikaa kokonaisella kuukaudella

Kun nimi pahensi miehen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.