Puijo on meitä kaikkia varten ja ansaitsee nousta kukoistukseen

Toimittaja Marita Tiihonen kirjoitti varsin ansiokkaan kolumnin omasta unelmiensa Puijosta (SS 10.7.). Olennaista unelmassa oli parhaan laadun ja elämyksen tavoittelu, luonto- ja perhematkailukohde vailla vertaa. Näkemykseen on helppo yhtyä. Puijo on rakennettava arvoiseensa hahmoon.

Puijolle mahtuu niin huippuhieno hotelli, koululaisten opintokohteeksi ja tutkijoiden tukikohdaksi sopiva Puijon luontokeskus kuin ulkoilijoiden reititkin.

Matkailu, luonto ja liikunta ovat ne elementit, joiden varassa Puijoa on hyvä kehittää. Näiden pohjalta voidaan löytää myös ne toteutustavat, joita ei muualla ole tehty. Puurakentamisen, maisemaan sopivan arkkitehtuurin ja digitekniikan keinoin on luotavissa ainutlaatuinen kokonaisuus.

Puijon nykytila ei ole paras mahdollinen. Muutama vuosikymmen sitten Puijo oli itsestään selvästi oma matkailukohteensa, jota tultiin ihastelemaan kaukaakin. Nyt kävijöiden tulosyy on joku muu, eikä Puijon tarjonta aina kannusta uusintakäyntiin.

Hotelli ei ole enää käyttökunnossa. Ulkoilureiteissä ja opastuksissa on kohentamisen varaa. Ilman selkeää esittelyä Puijon luontoarvot eivät pääse riittävästi esille satunnaisen kulkijan löytää.

Jo Puijolle pääseminenkin voi olla hankalaa, jos et omista autoa tai ole hyväkuntoinen, julkinen liikenne ei vie. Tälle mallilleen jätettynä Puijo jää monelta käymättä.

Usein keskustelu on jotenkin oletusarvoisesti koskenut vain lakialuetta, luonnonsuojelua ja siihen liittyvää liikuntaverkostoa. On syytä miettiä selvästi laajemmin: Puijon urheilulaakso, lakialue ja Antikkala ovat kokonaisuus, jossa kaikki palaset tukevat toisiaan. Onkin katsottava, miten kokonaisuus saadaan toimimaan.

Urheilulaakson liikuntatapahtumat tuovat paikalle säännöllisesti harrastavia ihmisiä. Etenevä Suurmäentien kunnostus ja joukkoliikenteen parantaminen antavat palveluyrittäjille toimintamahdollisuuksia. Samoin Antikkalan puoli olisi perheliikunnalle ja erilaisille tapahtumille mitä tarpeellisin. Näiden yhdistäjäksi tarvitaan hyvin toimivaa lakialuetta. Mikään näistä kehitysajatuksista ei uhkaa Puijon nykyistä luonnonsuojelualuetta.

Syksyllä voitaisiin käynnistää konkreettisempi keskustelu Puijon kehittämisestä. Muutama vuosi sitten urheilulaakson yleissuunnitelman laatimisessa käytettiin toimintamallia, joka osallisti kaikkia kiinnostuneita tahoja. Mukana olivat niin liikkujat, luontoharrastajat, yrittäjät, ikäihmiset ja asiaan ottautuneet luottamushenkilötkin. Tulos oli hieno ja kaikkia osapuolia tyydyttävä.

Nyt samaa toimintatapaa on hyvä käyttää koko Puijon alueen miettimiseen. Keskustelun pohjaksi voidaan viritellä erilaisia ajatuksia kaikkien kolmen teeman ympärille: matkailun, luonnon ja liikunnan. Mallien pohjalta on helpompi hahmottaa mahdollisten ratkaisujen hyviä ja huonoja puolia. On hyvin tärkeää, että keskustelu pidetään avoimena, maltillisena ja kaikkien näkemyksiä kunnioittavana: yhtä totuutta Puijosta ei ole.

Millainen on sinun Puijosi?

Antti Kivelä

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.)

Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Lukijan runoIhanat kesäkukat takapihan valloittaa.Krassit, malvat ja kehäkukat, ovat kuin jotakinuskomatonta väriunelmaa.

Pohjois-Savon asuttaminenalkoi jo 1400-luvulla

Jos aikaa olisi jäljellävain muutama tunti

Kutsumattomat vieraat pistäytyvät kesämökillä

Kauraruokatrendiin liittyy ristiriita

Turvallisuutta, tarkoitustaja ajatuksen vapaata lentoa

Pielaveden malli näyttää maaseudun mahdollisuudet

Turpeenpoltto lopetettava ja metsähakkuita vähennettävä

Jynkän koulun remontti ei näytä etenevän

Savonlinnan historia on myös Kuopion historiaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.