Riski pohjavedelle

Moottorikelkkailu levittää luontoon metyyli-tert-butyylieetteriä (MTBE), joka pilaa veden maun. MTBE on moottoripolttoaineiden lisäaine, jota polttoaineessa on noin 10 prosenttia.

Suomalaisista kelkoista on ajoneuvorekisterin mukaan yli 90 prosenttia kaksitahtisia.

Käytettyjen kaksitahtisten häkä- ja hiilivetypäästöjä on mitattu mm. USA:ssa.

Polttoaineesta keskimäärin 22 prosenttia jäi palamatta ja poistui siis sellaisenaan luontoon.

VTT:n vuonna 2010 julkaiseman muistion mukaan moottorikelkat kuluttivat vuonna 2005 polttoainetta 32 000 kuutiometriä. Painoyksikköinä tämä on noin 22 000 tonnia.

Kertomalla keskenään luvut 0,1 (MTBE:n osuus polttoaineessa), 0,9 (kaksitahtisen osuus kelkoista), 0,22 (palamattoman polttoaineen osuus) ja 22 000 tonnia (polttoaineen määrä) saadaan 440 tonnia. MTBE-päästöt moottorikelkkailusta luontoon ovat siis jopa satoja tonneja.

Suomessa moottorikelkat ja mönkijät ovat kokonaan päästörajoitusten ulkopuolella, joten ei ole syytä uskoa, että päästöt meillä olisivat pienempiä kuin USA:ssa, jossa on rajoituksia.

Moottorikelkkareittejämme on rakennettu monin paikoin jopa käytössä olevien pohjavesien päälle ja kaivojen läheisyyteen.

USA:ssa MTBE:ta on osoitettu pohjavesistä. Talvisessa luonnossa hajoamista ei tapahdu, joten tässä otetaan isoja riskejä.

Helvi Heinonen-Tanski Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Siilinjärvi satsaa ja säästää

Punainen lanka pahasti hukassa

Miksi sosiaaliala vaikenee?

Huomio ennaltaehkäisyyn

Omin voimin jäähalliin?

Myötätuntoa vanhemmuuteen

Valinnaisuutta ei saa rajata

Vielä enemmän tornitaloja Kuopioon?

Asunnottomuus ei kuulu Kuopioon

Perustaso täyttyy Kuopiossa, mutta aina voidaan parantaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.