Ruokailija haluaa tietää mistä ruoka tulee

Suomessa syödään noin 900 miljoonaa ateriaa vuosittain kodin ulkopuolella. Kantar TNS:n selvityksen mukaan neljä viidestä kuluttajasta pitää tärkeänä saada tieto ateriassa käytetyn lihan ja kalan alkuperämaasta ilman, että sitä tarvitsee erikseen kysyä.

Suomessa astui 1.5. voimaan asetus, jonka mukaan kaikissa tarjoilupaikoissa tulee ilmoittaa kuluttajille kirjallisesti aterian ainesosana käytetyn tuoreen, jäähdytetyn tai jäädytetyn lihan alkuperämaa. Ilmoitusvelvollisuus koskee muun muassa naudan- ja sianlihaa, lampaan- ja vuohenlihaa sekä siipikarjan lihaa. Asetusta ei sovelleta hevosen- ja riistanlihaan, raakavalmisteisiin eikä lihavalmisteisiin.

Varsinaissuomalainen Someron kaupunki on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kaikkien lihavalmisteiden alkuperä ilmoitetaan kaikissa kaupungin ruokatarjoilupaikoissa vuodenvaihteeseen mennessä ( Maaseudun Tulevaisuus 10.7.). Somerolla poliittisten päättäjien tahtotilana on, että ruokahuollossa tarjotaan lähiruokaa viidesti kuussa ja että myös liharuoassa suositaan kotimaista. Jatkossa kaupunki harkitsee alkuperän ilmoittamisen laajentamista myös muihin tuotteisiin.

MTK Etelä-Savo ja sen jäsenyhdistykset haastavat kaikki Etelä-Savon kunnat ja kaupungit tekemään vastaavan päätöksen kuin Somerolla on tehty. Asetuksen vaatimaa laajempi lihan alkuperämaan ilmoittaminen antaa ruokailijoille mahdollisuuden tietää, mistä heidän ruokansa on peräisin. Ja hyvä tavoite on, että tulevaisuudessa kaikkien raaka-aineiden alkuperä on ruokailijan nähtävillä.

Etelä-Savon maakunnan strategiset kärjet ovat metsä, vesi ja ruoka. Kunnilla ja kaupungeilla on mahdollisuus tukea näitä tavoitteita tekemällä päätöksiä tarjoamansa ruoan alkuperästä ja sen ilmoittamisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Sydämen sivistystä kirjoitteluun

Vanhemmuuden tuen leikkaaminen ei tuo säästöä

Onko nälkävyölle vaihtoehtoja?

Siilinjärvi satsaa ja säästää

Punainen lanka pahasti hukassa

Miksi sosiaaliala vaikenee?

Huomio ennaltaehkäisyyn

Omin voimin jäähalliin?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.