Saatiin ongelma

Karttulan terveyskeskuksen asiakaspysäköinti on saatu rajoituksilla toimimattomaksi. Kuntaliitos toi tämänkin ongelman mukanaan.

Nykyisillä järjestelyillä on käytössä vain kuusi asiakaspaikkaa, mikä ei ole riittävä määrä. Suurin osa muista parkkipaikoista on tyhjillään terveyskeskuksen pihassa.

Terveyskeskuksessa on ruokailu päivisin, johon osallistuu lukuisa joukko ulkopuolisia työntekijöitä. Syrjäkyliltä tulee asiakkaita aamuisin antamaan verinäytteitä ja lääkärien vastaanotoille. Ja onhan vielä niitäkin, jotka tulevat katsomaan omaisiaan vuodeosastolle. Mihin kaikki kävijät saavat autonsa pysäköityä?

Ainut paikka taitaa olla Karttulan keskustassa. Sieltä on puolen kilometrin kävelymatka terveyskeskukseen. Jos on huonokuntoinen kävelemään, niin täytyy ottaa taksi ja ajaa sillä moinen matka.

Olisikohan paikallaan invapaikka kirjaston edessä sitä tarvitseville, vai loppuvatko Kuopiolta asianmukaiset merkit ja määrärahat?

Paloaseman eteen ei taida saada edes palomiehet jättää autoaan siksi aikaa, kun ovat hälytyksen sattuessa tulipaloa sammuttamassa?

Olisiko niin, että he eivät lähtisi lainkaan kyseiseen hälytys tehtävään siinä pelossa, että sinä aikana tulee sakkolappu tuulilasiin?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Lähiomainen sairauden kuplassa

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Sydämen sivistystä kirjoitteluun

Vanhemmuuden tuen leikkaaminen ei tuo säästöä

Onko nälkävyölle vaihtoehtoja?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.