Sanajumalanpalvelus on messua lyhyempi

Merja Koponen kyseli tällä palstalla, miksi Kuopion tuomiokirkossa ei ole ollut ehtoollista useana viikonloppuna.

Ev.lut kirkossamme voidaan sunnuntain pääjumalanpalvelus viettää messuna, jossa on ehtoollinen, mutta myös sanajumalanpalveluksena, jossa ehtoollista ei ole. Pääsääntöisesti Tuomiokirkon sunnuntain jumalanpalvelus on messu.

Olemme kuitenkin sijoittaneet suunnittelukausiin myös muutaman sanajumalanpalveluksen, joissa "keskitytään sanaan ja rukoukseen", niin kuin jumalanpalvelusten kirjan ohjeessa sanotaan.

Tänä kesänä sanajumalanpalveluksia oli neljä. Yksi kesäkuussa, kaksi heinäkuussa ja yksi elokuussa. Koskaan sanajumalanpalvelukset eivät kuitenkaan ole olleet peräkkäisinä sunnuntaina.

Sanajumalanpalvelus on ajallisesti lyhyempi kuin messu. Sen tarjoaminen on myös vastaus niiden seurakuntalaisten toiveisiin, jotka haluavat tulla Tuomiokirkon jumalanpalvelukseen, mutta kokevat esim. heikentyneen terveytensä takia ehtoollismessun liian pitkäksi.

Messu eli ehtoollisjumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus. Sanassa ja ehtoollisen sakramentissa kolmiyhteinen Jumala on läsnä kaikkine hyvine lahjoineen. Se on voimanlähde arkeen, niin kuin Merja Koponen kirjoittaa.

Mutta on hyvä muistaa, että sama voimanlähde on sanajumalanpalveluskin. Kristus on silloinkin ylösnousseena seurakuntansa keskellä sitä sanallaan vahvistamassa ja ohjaamassa.

On valitettavaa, jos kysyjälle on jäänyt se kokemus, että ehtoollisia on Tuomiokirkossa vähänlaisesti. Olemme kiitollisia palautteesta, joka auttaa meitä tulevan toimintakauden suunnittelussa.

Ilpo Rannankari Tuomiorovasti Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Valinnaisuutta ei saa rajata

Vielä enemmän tornitaloja Kuopioon?

Asunnottomuus ei kuulu Kuopioon

Perustaso täyttyy Kuopiossa, mutta aina voidaan parantaa

Kuulokuntoutuksessa alueellista epätasa-arvoa?

Fysioterapeuttien virkoja hoitokoteihin

Lähipiirin hätää ei tunnisteta

Sydämen sivistystä päätöksentekoon

Revanssin paikka Puijon portaat

Maidontuotanto Suomessa alle pulavuosien

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.