Siirto Kuopioon tarkoitus toteuttaa viimeistään 2018

Savon Sanomissa on viime päivinä käyty keskustelua lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean siirtymisestä Kuopioon.

Fimean perustamisen yhtey­dessä vuonna 2009 sosiaali- ja terveysministeriö (STM) päätti, että virasto siirtyy Kuopioon vaiheittain elokuuhun 2014 mennessä. Vuonna 2012 STM kuitenkin muutti päätöstä niin, että Fimea siirtyy Kuopioon vuoden 2018 loppuun mennessä.

Aikataulun muutoksella haluttiin turvata Fimean toiminnan jatkuvuus ja lääketurvallisuus Suomessa.

Fimean henkilöstön muuttohalukkuus Kuopioon oli ollut erittäin vähäistä. Fimeasta oli irtisanoutunut noin 70 henkilöä ja siirtymissuunnitelman toteuttaminen olisi johtanut lisäksi noin 80 siirtymishaluttoman lääkealan asiantuntijan irtisanomiseen.

Vaiheittaisesta siirtymisestä luovuttiin ja siirtyminen päätettiin toteuttaa hyödyntäen henkilöstön vaihtuvuutta ja vapaaehtoisia siirtymisiä sekä perustamalla uusia virkoja Kuopioon.

Kaikki avoimeksi tulevat virat siirretään ja uudet virat perustetaan Kuopioon. Tavoitteena on, ettei henkilöstöä jouduta irtisanomaan alueellistamisen vuoksi.

Fimean henkilöstöstä 59 henkilöä työskentelee tällä hetkellä Kuopiossa. Helsingissä työskentelee 162 fimealaista (näistä 20 henkilöä laboratoriossa, jota alueellistaminen ei koske) ja Turussa 6.

Henkilöstömäärä Kuopiossa on kasvanut suunniteltua hitaammin, koska Fimeasta on lähtenyt huomattavasti aikaisempaa vähemmän henkilöstöä, uusia virkoja ei ole taloustilanteesta johtuen voitu perustaa, Fimean henkilöstöä on supistettu eikä henkilöstön siirtymishalukkuudessa ole tapahtunut muutosta.

Kaikkiin Fimeassa avoinna olleisiin asiantuntijatehtäviin ei ole ollut sellaisia hakijoita, joilla olisi ollut sekä riittävä pätevyys että mahdollisuus työskennellä Kuopiossa.

Näissä tilanteissa rekrytointi on toteutettu niin, että henkilöllä on työskentelymahdollisuus esimerkiksi Helsingissä tai Turussa.

Vuoden 2018 loppuun mennessä kaikki virat on sijoitettu Kuopioon, ja Kuopiossa työskentelee selvästi enemmän fimealaisia kuin muissa toimipisteissä.

Fimealla voi olla vuoden 2018 jälkeenkin työtiloja henkilöstölleen myös muissa kaupungeissa.

Fimea toimii kiinteänä osana eurooppalaista lääkevalvontaverkostoa ja tekee muun muassa jatkuvaa yhteistyötä Lontoossa sijaitsevan Euroopan lääkeviraston kanssa.

STM seuraa Fimean siirtymisen etenemistä säännöllisesti.

Kirsi Varhila

Ylijohtaja

Sosiaali- ja terveysministeriö

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Pelastaako kasvisruokavalio maailman ilmaston?

Kuoleman kahvilassa mysteeri avautuu arkeen

YhteydetMoottoritien pullonkaulat poistettavaLiikenneturvallisuuden lisäämiseksi Kolmisopen Citymarketin rampilta eteläänpäin olisi rakennettava oma liikenneväylä Petoselle meneville, jolloin sinne menevien autojen ei tarvitsisi tulla moottoritielle lainka

Taivaan merkit

Miksi terveystietoja pitää salata?

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Vanhaa Kuopiota muistelemassaja uutta kiertelemässä

Johdot vievät moneen suuntaan

Keskusta uuden alun kynnyksellä

Kieltäminen perustuutahalliseen tietämättömyyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.