Sosialisointi uhkana

Kalastuslain kokonaisuudistus on pahasti kesken, vaikka se on ollut vireillä monta vuotta. Vaikuttaa siltä, että uusi laki yritetään runnoa läpi ajattelematta lainkaan seurauksia.

Kalastusalueseminaarissa helmikuussa kysyin kalastusneuvos Eija Kirjavaiselta kalavesien omistajien osuutta suunnitellusta 35 euron valtakunnallisesta kalastusmaksusta. Hän kertoi vain, että luvan hinta on tarkoitus saada mahdollisimman alhaiseksi, eikä muita hintavaihtoehtoja ole käsitelty.

Ihmettelin esitetyn lupamaksun pienuutta, koska tällä hetkellä kalastuskortin hinta on 22 euroa. Siitä neljännes palautuu kalavesien omistajille. Läänikohtainen viehelupa on 29 euroa, joka lähes kokonaan palautuu omistajille.

Nyt näyttää siltä, että sain vastauksen kysymykseeni, koska Kirjavainen on sanonut julkisuudessa, että uuden kalastuslain hyväksyminen näyttää olevan vielä pitkän tien takana. Pohtia kun täytyy sekin, mihin kalastusmaksusta kertyvät varat käytetään.

Kirjavaisen mukaan ministeriössä on lähtökohtana, että varat menevät kalastuslain täytäntöönpanoon.

Lausunto tarkoittaa käytännössä sitä, että kalavesien omistus sosialisoitaisiin ja kalavesien omistajat sekä alan järjestöt jäisivät kokonaan ilman jako-osuutta.

Kuka sen jälkeen istuttaisi kaloja ja suorittaisi muita hoitotoimenpiteitä?

Pertti Kuvaja

Haukiveden kalastusalueen pj.

Rantasalmi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Miksi terveystietoja pitää salata?

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Vanhaa Kuopiota muistelemassaja uutta kiertelemässä

Johdot vievät moneen suuntaan

Keskusta uuden alun kynnyksellä

Kieltäminen perustuutahalliseen tietämättömyyteen

Ei kiitos euromaidenyhteiselle budjetille

Junan tuomaa ja viemää vetovoimaa

Ilmastonmuutoksen ehkäisy luo menestyksellistä tulevaisuutta

Omalääkäri – paras lääkäri

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.