Sukupolvenvaihdos tuo omat haasteensa

Menestys on sitä, että kulkee epäonnistumisesta toiseen menettämättä innostustaan, totesi aikoinaan brittien vahva pääministeri Winston Churchill. Tätä vanhaa viisautta saavat teoillaan vielä tänäänkin todistaa paitsi itse britit, myös täällä Pohjolan perukoilla edesmenneitten hallitustemme sitkeimmät edustajat. Epäonnistumisista huolimatta innostusta ja sisua piisaa.

Kuluneitten viikkojen aikana on saanut lukea arvioita hallitustemme äkillisten eroamisten syistä ja seuraamuksista. On puhuttu demokratian vajeesta, katteettomista lupauksista, luottamuksen puutteesta, puolueellisuudesta ja itsekeskeisestä johtamisesta, jopa huonosta hallinnosta. Siis seikoista, joista mitä vain aiempia hallituksia voisi arvostella.

Sen verran tiheään hallitukset ovat kuitenkin kaatuneet, että voisi arvioida nykymenosta tulevan uuden normaalin poliittiseen elämäämme. Ministeri- ja pääministerivalintoihin on samalla pesiytynyt erikoinen käytäntö: ministereitä ei enää valita niinkään poliittisten ansioitten ja pitkän kokemuksen perusteella vaan nuoruus menee etusijalle niin puolueitten avain- kuin hallituspaikkoja jaettaessa.

Tällä mitä ilmeisimmin pyritään kosiskelemaan nuoria vaaliuurnille ja tuomaan kaivattua lisää hupenevaan vaalimenestykseen. Hyvä niin. On silti yllättävää, miten ohut useiden ministereitten työkokemus on. Edes keskeisimmiltä ministereiltä ei edellytetä eikä nyt näyttäisi olevankaan kokemusta muusta kuin vähäisestä poliittisesta elämästä.

Se voi olla ihan hyvä vastaisku aiemmalle itsekeskeiselle ja omahyväiselle politikoinnille. On selvää, että tämä johtaa yhä enemmän avustajien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden sekä oman puolueen konkareitten kuulemiseen päätöksiä valmisteltaessa. Siinä on sekä hyvät puolensa mutta myös vaaransa. Tärkeää on, että lopullinen harkinta ja perusteltu päätös pysyy jämäkästi ministerin omissa käsissä.

Uudelta nuorekkaalta hallitukselta odotetaan hyvän johtamisen, yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen lisäksi myös tuloksia. Pohjana on edellisen hallituksen aloittama työ ja ohjelma, jota ei haluttu muuttaa piiruakaan. Taustalla on siis ehdoton ja keskeinen vaatimus työllisyysasteen nostamisesta 75 prosenttiin eli 60 000 uutta oikeaa työllistä. Tästä 30 000 pitäisi olla maalattu ensi kesään mennessä. Lisäksi julkinen talous tulisi tasapainottaa vuoden 2023 loppuun mennessä.

Ovatko tavoitteet oikeasti realistista, kun tiedetään, ettei tilanne maailmalla anna juuri vetoapua, ja maassamme on parhaillaan menossa vaikeiksi luonnehditut työmarkkinaneuvottelut?

Kukapa ei silti toivoisi aidosti oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta edistävälle politiikalle onnea ja menestystä. Nyt tarvittaisiin laajaa parlamentaarista yhteistyötä vaativien tavoitteiden toteuttamiseksi, mutta oletettavaa on, että galluppien sokaisema oppositio ei anna piiruakaan periksi kritisoimansa hallitusohjelman vastustamisessa. Yhteistyöhaluja tuskin lisää aiempi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kohtaama ärhäkkä epäluottamus kiky- ja sote-politiikassa.

Politiikassa muisti on pitkä, mutta toivottavasti se ei silti johtaisi ikuiseen hallitus-oppositio-vastakkainasetteluun, jossa merkitsevät vain omat ja puolueen edut. Koston sijasta aidon demokratian ja puoluerajat ylittävän luottamuksen tulisi olla etusijalla. Tilanne tänään kuitenkin ennakoi värikästä poliittista kevättä. Toivottavasti nuoret ministerimme kestävät tulevat paineet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Missä selvänäköisyys ja vastuullisuus?

Uusia ongelmia syntyisi opetukseen

Vihreää sähköä hinnalla millä hyvänsä?

Suomi tarvitsee kansallisen, monen toimijan työllisyysviikon

Kalojen lopettamisesta on ohjeistusta

Kansalaisopisto tekee parhaansa

Puheista tekoihin

Tehokkaita lataus-pisteitä tarvitaan

Intohimojen maaseutu

Luonnonsuojelu ei ole metsätuhojen syy

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.