Tervis tukee kuntien hyvin-vointiosaamista

Ylitarkastaja Kari Lehtola otti kantaa koulujen lakkautuksista käynnissä olevaan keskusteluun (SS 11.10.). Hän toi tarkkanäköisesti esille seikan, että osaoptimoinnilla ei pidemmällä aikavälillä saada säästöjä, pikemminkin päinvastoin.

Jotta kuntalaisten hyvinvointi toteutuisi eivätkä korvaavien toimien kulut kasvaisi kohtuuttomasti, tarvittaisiin kuntiin Lehtolan peräänkuuluttamaa poikkihallinnollista hyvinvointiosaamista.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallinnoima Terveempi Itä-Suomi (Tervis) -hanke on ottanut kunnissa tehtävän poikkihallinnollisen hyvinvointityön tukemisen päätehtäväkseen.

Tällä hetkellä olemme jalkautuneina kaikkiin Pohjois-Savon kuntiin tarjotaksemme niiden johdolle ja työntekijöille käytännön työvälineitä hyvinvointiosaamisen kehittämiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ei voi olla kunnissa pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon asia. Hyvinvointiin vaikuttavat monet eri tekijät, joten sitä on mahdollista rakentaa ainoastaan yhteistyöllä.

Hyvinvointijohtamisen käsite on myös varsin tuore, mutta erilaisten rakenne- ja lakimuutosten seurauksena sen kehittämiseen on entistä enemmän paineita. Tarve ja perustelut kaikelle tälle työlle löytyvät myös vuonna 2011 voimaan astuneesta terveydenhuoltolaista.

Laki velvoittaa kunnat seuraamaan asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Lain mukaan kuntien tulee valmistella hyvinvointikertomus ja raportoida tehdystä työstä kunnanvaltuustolle säännöllisesti.

Kuntaliitto puolestaan antoi 2011 kunnille yleiskirjeenä suosituksen vaikutusten ennakkoarviointien käytöstä päätöksenteossa.

Hyvinvointikertomuksesta on kehitetty sähköinen versio, jonka käyttöön Tervis-hanke kouluttaa kuntien edustajia.

Sähköinen hyvinvointikertomus on työväline, jossa kuvataan kunnan koko väestön hyvinvointi, terveydentila ja niihin liittyvät palvelut, tehdään yhteenveto näiden vahvuuksista ja kehittämiskohteista sekä suunnitelma kehittämistarpeiden vaikutuksista kunnan strategiatyöhön.

Suunnitelma kytkee hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulman osaksi kuntien koko toiminnan ja talouden suunnittelua. Tässä kokonaisuudessa tulee mahdollistaa myös yksittäisen kunnan ja mahdollisen yhteistoiminta-alueen välinen yhteistyö.

Tervis järjestää myös koulutusta, jossa kuntien johtohenkilöt ja hyvinvoinnin asiantuntijat opettelevat yhdessä, miten hyvinvointityötä suunnitellaan ja johdetaan poikkihallinnollisesti.

Toivomme, että nämä seminaarit eivät jää vain sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin sisäisiksi, vaan osallistujiksi saadaan asiantuntijoita laajasti eri sektoreilta ja mieluusti myös luottamushenkilöstöstä.

Mervi Lehmusaho

Hankejohtaja

Tarja Tapaninen

Hankekoordinaattori

Helena Törmi

Hankekoordinaattori

Terveempi Itä-Suomi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Sote-tietoa kulttuuriin, luovuutta sote-aloille

Keskusta tarvitsee lisää ehdokkaita

Mitä positiivista kriisiajassa on?

Turvallinen Suomi tehdään yhdessä

Toteutuuko oppilaiden etu?

Suomi hyötyy EU:n 750 miljardin jälleenrakennusrahastosta

Tarvitaan strategia, päätöksiä ja rahoitus

Uimarantojen roskaaminen hämmästyttää

Älä ota koiraa

Turmiollista talousajattelua

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.