Unionista haetaan turvallisuutta

Vanhempi väki muistaa presidentti Urho Kekkosen vieneen keskustelukumppaninsa usein saunaan, olipa hän kotimainen tai ei. Lauteilla kyyristellessä moni asia sai ratkaisunsa myös suhteessa itänaapuriimme Neuvostoliittoon.

Nykyinen presidenttimme ei menettele niin, vaan järjestää erilaisia keskustelutilaisuuksia maamme huippupoliitikoille, virkamiehille sekä akateemiselle älymystölle.

Euroopan unioniin liittymisen avainsana täällä Suomessa oli turvallisuus, samoin rahaliitossa ja mahdollisessa Nato-jäsenyydessä.

Ajatus EU:n omista joukoista on sitä samaa. On vain niin, että EU-joukkojen muodostaminen on kovin myöhässä ja maksaa tuhottomasti.

Ennen kuin sellaiset saadaan aikaan, on Venäjä ehtinyt omissa tavoitteissaan jo pitkän matkan eteenpäin. Kyseiset joukot olisi pitänyt muodostaa kauan sitten, että niillä olisi jotakin merkitystä näinä aikoina.

EU:n 28 jäsenmaasta 22 on Naton jäseniä. Mitä tälle asialle tehdään?

Kaikenlaisia liittoumia voi toki kaavailla, mutta oman armeijamme laiminlyöminen paperilla tai todellisuudessaon suurta tyhmyyttä.

Asioita voi tarkastella myös kolmiulotteisesti, mutta se on asia erikseen.

Kari T. Määttänen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Suomi tarvitsee kansallisen, monen toimijan työllisyysviikon

Kalojen lopettamisesta on ohjeistusta

Kansalaisopisto tekee parhaansa

Puheista tekoihin

Tehokkaita lataus-pisteitä tarvitaan

Intohimojen maaseutu

Luonnonsuojelu ei ole metsätuhojen syy

Toveria ei jätetä politiikassakaan

Kuka kasvattaa lapsesi?

Potilas usein turvaton

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.