Uudet tilat eivät toimi

Meiltä valtion virkamiehiltä on viety säästösyistä omat työhuoneet ja samalla yksityisyys. On siirrytty monitoimitiloihin. Niitä mainostetaan ja ylistetään, miten niissä vuorovaikutus lisääntyy.

Me virkamiehet tulemme kuitenkin töihin hoitamaan virkatehtäviä emmekä tavoittelemaan sitä vuorovaikutuksen lisääntymistä.

Työtä pitäisi voida tehdä omassa rauhassa, keskittyen. Asiakaspuheluihin pitäisi voida vastata ja salassa pidettävät asiat pitäisi pitää salassa.

Ympärillä on hälinää ja uusia ihmisiä. Ainakaan introvertti virkamies ei nauti tuosta eikä tavoittele uusiin ihmisiin tutustumista. Seurustella voi vapaa-aikanakin. Keskittymistä vaativa työ kärsii.

Kun työnteko on tällaista, niin toivottavasti kansalaiset ymmärtävät, miksi käsittelyajat ovat pidentyneet. Ja miksi virkamies on niin kiireinen puhelimessa: puhelinkoppiin kun on jonoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Työurien pidentäminen nopea apu työllisyysasteen nostoon

Meno on kuin Hölmölässä

Snellmaninpuistosta on tullut vaikeasti saavutettava

Polttoainejakelu saatava kuntoon Kuopiossa

Juurisyyt hämärtyvät

Elämänmakuista arkea myös hoivakotien asukkaille

Meillä on keinot pysäyttää trooppinen metsäkato

Piina on hieno suoritus

Avoin kirje Suomen Urheiluliitolle

Nuoria kuultava laajennettaessa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.