Vanhempien läsnäoloa tarvitaan nuorten illanvietoissa

Kiitos aktiivisille kuopiolaisille, jotka ovat nostaneet esille huolensa nuorten päihteiden käytöstä Sataman Yö -tapahtumassa 23. – 24. elokuuta.

Tänä vuonna useat nuoret kokoontuivat Sale-kaupan ja sen lähistöllä olevien kerrostalojen tienoille ja pihoille. Nuorten juominen yleisötapahtumissa pistää aikuisten silmiin, sillä nykyisin se on harvinaisempi näky kuin esimerkiksi 1980 – 1990-luvuilla, jolloin useina perjantai-iltoina Kuopion kauppatori suorastaan pursui päihtyneitä nuoria.

Noista ajoista nuorten päihteiden käyttö on myös kouluterveyskyselyjen mukaan vähentynyt ja siistiytynyt huomattavasti.

Tällä hetkellä enemmistö nuorista ei käytä lainkaan päihteitä. Sataman Yö -tapahtumassa oli ilahduttavaa keskustella suuren nuorten joukon kanssa, jotka olivat tapahtumassa mukana iloisin mielin ja ilman päihteitä.

Tapahtumassa partioi tänä niin kuin edellisenäkin vuonna myös meitä viranomaisia: ehkäisevän päihdetyön ja hyvinvoinnin edistämisen työntekijöitä, Kuopion ja Siilinjärven nuorisotyöntekijöitä ja etsivän nuorisotyön väkeä sekä poliisin Ankkuri-tiimi.

Nuorten päihteidenkäyttöön puututtiin taholtamme, mutta isojen joukkojen ollessa liikkeellä ei kaikkiin yksittäisiin tilanteisiin ole mahdollista puuttua ammattilaisten näkökulmasta.

Siksi haluaisin ojentaa symbolisen ruusun niille vanhemmille, jotka tulivat paikan päälle sataman alueelle tai hakivat oman nuorensa pois sataman alueelta hyvissä ajoin.

Haluaisin myös herätellä niitä vanhempia, joiden alaikäiset nuoret olivat satamassa huomattavan päihtyneitä tai tarjosivat päihteitä alakouluikäisille lapsille.

Tiesittekö, missä lapsenne viettivät iltaa? Tiedättekö, mistä lapsenne hankkivat nauttimansa alkoholin tai muut päihteet?

Alkoholilain mukaan alkoholin ostaminen, myyminen ja välittäminen alle 18-vuotiaille on rikos, vaikka ostaja olisi oma vanhempi.

Lain taustalla on tutkittu tieto alkoholin aiheuttamista monista haitoista esimerkiksi nuorten aivoille, jotka kehittyvät aina 25 ikävuoteen saakka. Varhainen päihteiden käytön aloittaminen altistaa nuoria myöhemmille päihdehäiriöille.

Päihtynyt nuori julkisella paikalla kohtaa useita riskejä väkivallan, hyväksikäytön ja turvallisuuden näkökulmista. Näin henkilökohtaisesti monta tiukkaa jarrutusta autoilijoilta, kun vahvasti päihtynyt nuori aivan yllättäen säntäsi Satamakadun yli luomatta katsettakaan liikenteeseen.

Kuinka myöhään ja missä kunnossa alaikäisen nuoren olisi hyvä olla Sataman Yön kaltaisissa tapahtumissa, tätä kehottaisin jokaista vanhempaa miettimään hyvissä ajoin ennen ensi kevään koulujen loppumista!

Samalla haastan jo nyt vanhemmat paikan päälle nuorten juhlimispaikkoihin, kun koulut päättyvät ensi keväänä, ja Sataman Yöhön 2020.

Tutkimusten mukaan nuoret pitävät teitä vanhempia tärkeimpänä tahona, joka voi puuttua nuoren päihteiden käyttöön. Nuoret, joita kohtasimme, pitivät aikuisten läsnäoloa illassa hyvänä asiana – tehdään yhdessä nuorille turvallisempi Kuopio!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Lähiomainen sairauden kuplassa

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Sydämen sivistystä kirjoitteluun

Vanhemmuuden tuen leikkaaminen ei tuo säästöä

Onko nälkävyölle vaihtoehtoja?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.