Vesilaitosten fuusiolla on myös verhotut vaikuttimet

Visusti vaikenee täkäläinen valmistelijaklikki ilmeisistä avainsyistä, joiden ajamina moni kampeaa Kuopion ja Siilinjärven vesilaitoksia osakeyhtiöksi.

Intoilun piilosyyt voi päätellä maalaisjärjin: vesifuusion kiihkeimpiä junailijoita kutkuttaa sama oman edun tavoittelu kuin muissakin liikelaitosten yhtiöittämisissä.

Nykyisten laitosjohtajien ääneen lausumattomana vaikuttimena on halu vivuta palkkansa pilviin.

Ahnehtiminen onnistuu helpoiten osakeyhtiöissä. Vain niissä mätetään johtohenkilöille ylettömiä optio- ja johtajasopimuksia monimuotoisine etuineen.

Ja missä johtajapalkkoja pyydetään, siellä tavataan hakea vertailukohdat härskin korkealta – tähyillen kohti suuryritysten ökyjohtajien tienestejä.

Konsulteille yhtiöittämisselvitykset ovat tuottoisia toimeksiantoja. Konsultin neutraaliksi mainosteleman selvityksen tulos usein myötäileekin maksajatahon kestämättömiäkin toiveita.

Muutamia kuntapäättäjiä puolestaan houkuttelee mahdollisuus osakeyhtiön mojoviin hallituspalkkioihin.

Osaa yhtiöiden kyhääjistä kiehtoo halu kätkeä liikelaitoksen tekemiset julkisuuslain ulottumattomiin asiakkaiden oikeusturvan kustannuksella.

Yhtiömuotoiselta vesilaitokselta kuntalaiset eivät voisi hakea muutosta suuriinkaan hinnankorotuksiin oikaisuvaatimuksin.

Pimentoon julkiselta valmistelulta jäisivät myös yhtiön paikalliset investointipäätökset, samoin esimerkiksi vedenjakeluhäiriöistä johtuvien korvaushakemusten käsittely.

Vesiyhtiön salassapitopykälien taakse leiriytyisi kuopiolainen hallintotapa lokoisasti.

Onhan sen vallitseviksi piirteiksi havaittu – muun muassa rakentamis-, kouluverkko- ja moottorikelkkareittiasioissa – etenkin piilovalmistelu, kustannusten raju väärinarviointi ja asukasmielipiteiden lyttääminen.

Siilinjärveläiset pohtikoot tarkoin, mihin yhteistyöhön ryhtyvät.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Yliopisto-opetusta muokattava

Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lastenhoitajia

Brysselin viikkokatsaus

Kuihtuva maataloutemme odottaa vaihtoehtoja

Veroistako löytyy pelastus?

Akateemisesti koulutettujen riisto jatkuu

Toteutukseen tarvitaan asennetta ja navigaattoria

Kasvukeskusten ulkopuolistakaan Suomea ei kurjisteta

Joka päivä on hyvä metsäretkipäivä

Eläkelupaus rotanloukkuna uudessa hallitusohjelmassa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.