Viirien vaihdosta oikeaan yhteistyöhön

Kuopion kaupungilla on perinteisesti ollut vaihteleva määrä ulkomaisia ystävyyskaupunkeja. Ajan saatossa alkuperäisen yhteistyön sisältö sekä kanssakäyminen ovat muuttuneet. Nykyään totuttu ystävyyskaupunkitoiminta on vähentynyt ja monilta osin jäänyt järjestöjen ja kolmannen sektorin vastuulle.

Uutena avauksena Kuopion laajassa ystävyyskaupunkikirjossa on Kiinassa sijaitseva Shanghai ja sen itsehallinnollinen osa, Pudong.

On tunnettu tosiasia, että savolaiset olisivat huomattavasti vaatimattomampia, jos vaan vähänkin aihetta olisi. Ehkäpä juuri siksi Kuopion ystävyyskaupungiksi Kiinassa valikoitui Pudong, viiden miljoonan asukkaan voimakkaasti kasvava ja eteenpäin menevä erityisalue. Itsetuntoamme hivelee myös se, että Pudongilla ei Kuopion lisäksi ole muita ystävyyskaupunkeja.

Kaupunkiemme yhteistyö alkoi viitisentoista vuotta sitten. Yksittäisten henkilöiden ja sittemmin kaupunkien hapuileva yhteistyö on syventynyt todelliseksi luottamukseksi ja aidoksi yhteistyöksi monella alalla.

Tämä oli myös helppo huomata, kun itse pääsin lokakuussa ensikertalaisena käymään Pudongissa. Mukana oli kaupungin, Savonian ja Sakkyn edustajien lisäksi kauppakamarin johdolla edustava yritysvaltuuskunta sekä Kuopiosta että Siilinjärveltä.

Ystävyyskaupunkitoiminta ei ole sinällään itsetarkoitus. Pelkästä viirien vaihtamisesta ja juhlapuheista ei tänä päivänä kukaan juuri kostu. Siksi oli ilo todeta, kuinka mukana olleet yritykset pääsivät kaupunkien välisen luottamuksen nimissä niin sanottuihin oikeisiin tapaamisiin, jotka toivottavasti johtavat myös kaupallisiin aktiviteetteihin.

Kaupunkina Shanghai ja Pudong ovat huimaava kokemus. Huangpujoki jakaa Shanghain vanhaan Puxiin ja uuteen Pudongiin. Joen rannalta saa huumaavan kuvan ja käsityksen Pudongista, sen pilvenpiirtäjistä ja sokaisevasta valomerestä. Siinä ensimmäisenä iltana seistessä savolaiset matkaajat ihmettelivät maailman menoa ja ennen kaikkea kokoa. Mitä me täällä oikein tehdään ja onko tuo oikeesti meidän ystävyyskaupunki?

Vaan kyllä se on ja ihan syystä. Kiina kasvaa ja sen mittakaavat ovat valtavat. Kiina on myös avautuva suurvalta, joka haluaa siirtyä kehityksensä seuraavalle oksalle, palveluiden ja ihmisten elämänlaadun nostamiseen.

Tässä pienellä Kuopiolla ja laajemmin koko maakunnan monipuolisella yrityselämällä on paljon annettavaa. Laajennamme yhteistyötämme muun muassa koulutuksen, terveyden ja hyvinvoinnin sekä matkailun aloilla.

Kuopiossa käy vuositasolla noin sata pudongilaista erilaisissa rooleissa – opettajavaihtoa, oppilasvierailuja, kulttuurin edustajia ja asiantuntijavaihtoa. Moni kuopiolainen perhe on näiden vierailujen myötä päässyt tutustumaan kiinalaisiin vieraisiin. Vastavuoroisesti vierailijoiden virta kulkee myös Kuopiosta Pudongiin ja toivottavasti vain kiihtyy.

Lisäksi Kuopiossa opiskelee eri oppilaitoksissa suuri määrä kiinalaisia. Toivonkin, että tämä yhteistyö toisi mukanaan laajentuneen kouluyhteistyön ja opettajavaihdon myötä meille myös mahdollisuuden opettaa ja oppia kiinan kieltä jossain Kuopion koulussa.

Yhteistyö Pudongin kanssa ei ole enää pelkkää ystävyyskaupunkitoimintaa. Se on paljon enemmän ja lähenee strategista kumppanuutta. Siksi näen tärkeänä, että erotamme tämän yhteistyön kaupungin sisällä omaan sarjaansa erilleen perinteisestä ystävyyskaupunkitoiminnasta. Tästä mahdollisuudesta kannattaa ottaa vaarin.

Pekka Kantanen

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kok.)

Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Viides valtiomahti

Lisää myyntipisteitä Pohjois-Savoon

Paljastuuko arvopohjan väri?

KuPS keskuskentällä 2019

Kuopio ja talousalue ovat kimppa

Postin tes-esitys lisää vuosityöaikaa kokonaisella kuukaudella

Kun nimi pahensi miehen

Isyys on aikuisena olemisen mallintamista

Heikoimmat tarvitsevat apua

Halunan kylätupa ja muita tarpeellisia hankkeita

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.