Vyöhykkeiden yhdistäminen tärkeintä

Kuopion joukkoliikenteessä aletaan selvittää sähköön tai biokaasuun siirtymistä (SS 1.12.2017). En vähättele ympäristöystävällistä ja tarpeellistakin kehittämissuuntaa, mutta ihmettelen, halutaanko uuden selvityksen alle unohtaa todelliset ja linjatut kehittämiskohteet?

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenne 2025 -ohjelma hyväksyttiin kuluvan vuoden aikana. Siinä tavoitteeksi kirjattiin, että vuonna 2025 liikennöi 10 sähköbussia. Aikataulu haluttiin pitää maltillisena, jotta kaluston uusimisen kanssa ei tule autoilijoille kiirettä ja nykyistä kalustoa voidaan käyttää merkittävin osin seuraavallakin kilpailukierroksella.

Joukkoliikenteen matkustajamäärille asetettiin huikea kasvutavoite: vuoteen 2025 mennessä 1,2 miljoonaa matkustajaa eli 20 prosenttia kasvua nykyisestä. Linja-autojen käyttövoiman muutos ei tuo tavoiteltua määrää uusia matkustajia.

Joukkoliikenneohjelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi on meneillään maksuvyöhykeselvitys. Vaikuttaa siltä, että tämä selvitys halutaan haudata uusien, ei niin kiireellisten selvitysten alle.

Yhtenäinen maksuvyöhyke Siilinjärven Leppäkaarteesta Kuopion Hiltulanlahteen eli nykyisten vyöhykkeiden A ja B yhdistäminen palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla sekä kuopiolaisia että siilinjärveläisiä.

Valitamme Kuopion seudun heikkoa vetovoimaisuutta, mutta emme ole valmiita tekemään päätöksiä asian korjaamiseksi. Sujuvampi joukkoliikenne helpottaisi niin nykyisten kuin uusienkin asukkaiden arkea. Vetoan kuopiolaisiin päättäjiin ja joukkoliikenteen käyttäjiin yhtenäisen vyöhykkeen puolesta. Uskallan väittää, että siilinjärveläisten tuki vyöhykemuutokselle löytyy.

Yksi vyöhyke ja yksi hinta Kuopion seudun merkittävimmällä työpaikka-alueella on sellainen kädenojennus, että voimme odottaa todellista joukkoliikenteen kasvua. Kasvu varmistaa joukkoliikenteen kehittymisen.

Marjaana Pitkänen (kesk.)

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenne 2025 -ohjelman ohjausryhmän jäsen

Siilinjärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Kesä voi olla parasta aikaa ikäihmisellekin

Isä ei ole vierailija

Eläkevarat erikseen

Elämämme sietämätön ihanuus

Ei yhteisvastuuta EU-budjetin kautta koronan varjolla

Epäoikeudenmukainen farssi

Korona kirkasti merkityksen

Lopullinen digiloikka uuteen normaaliin

Älkää pysykö kotona

Presidentti Tarja Halonen: Kuva turvallisuusuhkista kaipaa päivitystä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.