Ydin-voimaa

Viimeisimmät tilastot kertovat sähkön käytön vähentyneen kymmenen prosenttia alkuvuoden aikana. Tästä ei tulisi vetää äkkinäisiä johtopäätöksiä. Nyt on oikea aika varautua tulevaan ja tehdä pitkäjänteisiä ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä Suomen kilpailukyvyn ja energiaomavaraisuuden turvaamiseksi.

Suomi on osana Euroopan unionia sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Fossiiliset polttoaineet täytyy korvata päästöttömillä tai vähäpäästöisillä tuotantomuodoilla. Tämä tarkoittaa yhä vahvempaa panostusta bio-, tuuli- sekä vesivoimaan. Fossiilisten polttoaineiden myötä vuoteen 2020 mennessä poistuvaa kapasiteettia ei pystytä korvaamaan ilman lisäydinvoimaa.

Tuulivoimaan on ladattu valtavia odotuksia, mutta kokonaistuotannon kannalta sen merkitys on vähäinen. Tuulivoima on kallein sähköntuotantomuoto. Vaikka vesivoimalla on pitkät perinteet, ei sekään ratkaise energiapulaa.

Biopuoli on mielenkiintoinen, ja energiantuottajat tutkivat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia esimerkiksi puuperäisen polttoaineen hyödyntämiseen.

Biopolttoainetuotantoa on odotettavissa sellu- ja paperitehtaiden yhteyteen. Biojalostamo tarvitsee toimiakseen lisäenergiaa, siis sähköä.

Ydinvoiman etuina ovat paitsi tuotannon ennustettavuus myös kilpailukykyiset tuotantokustannukset. Omavaraisuuden kannalta on välttämätöntä, että ydinsähkö tuotetaan Suomessa.

Olkiluotoon on rakenteilla kolmas tuotantoyksikkö, mutta tämänhetkisten arvioiden mukaan sekään ei riitä. TNS Gallupin tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suurten suomalaisten teollisuusyritysten johtajista uskoo sähkön tarpeen kasvavan seuraavien 10 - 30 vuoden aikana.

Kasvava kulutus yhdistettynä tuontisähkön ja vanhenevan tuotantokoneiston korvaamiseen asettavat paineita Suomen energiataloudelle. Siksi on erittäin tärkeää, että keskustelua seuraavista ydinreaktoreista käydään jatkossakin.

Pekka Ottavainen Johtaja Pohjolan Voima Oy

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Lähiomainen sairauden kuplassa

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Sydämen sivistystä kirjoitteluun

Vanhemmuuden tuen leikkaaminen ei tuo säästöä

Onko nälkävyölle vaihtoehtoja?

Siilinjärvi satsaa ja säästää

Punainen lanka pahasti hukassa

Miksi sosiaaliala vaikenee?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.