Yhdistämisestä etuja

Energiapolitiikan kansalliset linjaukset ja ratkaisut sekä energiaraaka-aineiden ja tuotantotapojen monipuolistuminen ovat tosiasia.

Ala muuttuu rajusti myös kunnissa. Energiakeskustelu on juuri nyt ajankohtainen.

Energia-alalla toimivien kuntapäättäjien onkin syytä tarkastella muutoksia, viimeisiä kehitysnäkymiä ja tulevaisuutta erityisesti kuntaomistajien kannalta.

Kuntalaisten kannalta energiasta pitää ja on syytä keskustella muutenkin ja eri näkökulmat huomioiden. Olemme entistä enemmän riippuvaisia energiasta ja sen sidostekijöistä.

Toisaalta energia-ala merkitsee kunnille poikkeuksellisen raskaita ja pitkäkestoisia investointeja.

Niin kaukolämpö- kuin sähkökustannuksetkin tuntuvat jokaisen kukkarossa asumisen kustannuksina. Energia-ala koskettaa vahvasti jokaista kuntaa ja kuntalaista.

Pohjoissavolainen luonto tuottaa monipuolisesti energiaraaka-aineita, kuten vesivoimaa, metsäenergian eri tyyppisiä jakeita ja energiakasveja sekä turvetta. Myös jätteitä voidaan käyttää energiatuotannossa.

Kunnilla onkin hallussaan yhä laajeneva kirjo tuotannontekijöitä, joista yhä useampi sopii sähkön ja lämmön lähteeksi.

Kunnat eivät voi toimia laajentuvalla energiatoimialalla vain talousperustein. Energiaosaaminen ja sen merkitys kohdentuu erityisesti Varkaus-Kuopio-Iisalmi -akselille.

On syytä pohtia, kuinka ja missä laajuudessa olemme jatkossa mukana energiatoimialalla. Onhan myös Itä-Suomen yliopistolla ja Savonia-amk:lla vahvaa alan osaamista.

Kuntapäättäjien näkökulmasta jokainen vesi- ja viemärilaitos, jätteen keräys ja kierrätys, lämmön- ja sähköntuotanto sekä jätevedet, kuten myös pellot, maaperä, vesi ja ilma ovat kytköksissä energiatoimialaan yhä tiiviimmin.

Meidän on syytä tunnistaa energia-alan laajuus ja mahdollisuudet, mutta myös mahdolliset riskit.

Tällä hetkellä Savon Voima Oyj:llä ja Kuopion Energia Oy:llä on täysin erilliset sähkökaupan yksiköt. Pohjois-Savon kuntien kannattaisikin jatkossa arvioida sähkömarkkinakaupan yhdistämisen etuja ja haittoja nykytilanteeseen nähden.

Yhdistäminen nostaisi osaamista ja samalla madaltaisi sähkökaupan nykyriskejä.

Pekka Leskinen Puheenjohtaja Pohjois-Savon Kokoomus

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Toteutukseen tarvitaan asennetta ja navigaattoria

Kasvukeskusten ulkopuolistakaan Suomea ei kurjisteta

Joka päivä on hyvä metsäretkipäivä

Eläkelupaus rotanloukkuna uudessa hallitusohjelmassa?

Orpolla oppositiossa orpo olo

Hotellilaiva tarvitsi erityisjärjestelyjä

Ministerin painajainen

Huoli-ilmoituskäytännöt yhtenäistettävä

Kuopio tarttuu mahdollisuuksiin ja sijoittaa tulevaisuuteen

Hoitotakuu toteutuu Kuopiossa, kiireelliset asiat hoituvat heti

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.