Yrittäjyys ansaitsee hyvän startin

Hallitus on asettanut tavoitteeksi saavuttaa 75 prosentin työllisyysaste. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeä. Työ- ja elinkeinoministeriön kesäkuussa julkaisemien työmarkkinatilastojen mukaan työllisyysaste oli kasvanut aavistuksen ja on nyt 72,6 prosenttia.

Kun kasvua tutkitaan tarkemmin, huomataan, että merkittävä osa uusista työllisistä on yrittäjiä. Tämä ja monet muutkin tilastot ja ilmiöt kertovat, että yrittäjämäinen työ lisääntyy. Se ei ole huono asia, sillä yrittäjyys on hyvä tapa tehdä työtä. Yrittäjyydessä yhdistyvät vapaus ja vastuu. Yrittäjyys antaa henkilölle tilaa tehdä työtä omien arvojensa pohjalta. Ehkä juuri siksi myös nuoret ovat aikaisempaa kiinnostuneempia yrittäjyydestä.

Yrittäjyys ei kuitenkaan ole helppoa. Se vaatii paitsi hyvän liikeidean, myös tietoa yrittäjyyden mukanaan tuomista vastuista ja velvollisuuksista. Ja ennen kaikkea jokainen yrittäjyyttä pohtiva ansaitsee tukea sekä sparrausta liikeidean ja sen kannattavuuden arvioinnissa.

Suomessa on 30 uusyrityskeskusta. Ne tarjoavat maksutonta, luottamuksellista ja sertifioidun laatujärjestelmämme mukaista neuvontaa kaikille yrittäjyyttä pohtiville. Toimintamme kattaa noin 150 kuntaa ja 80 prosenttia suomalaisista.

Uusyrityskeskusten neuvonnan kautta perustetaan vuosittain noin 8 000 yritystä. Niistä 80 prosenttia on toiminnassa vielä viiden vuoden kuluttua. Keskimäärin yrityksistä selviää tähän ikään noin puolet. Ero on iso. Se kertoo, että hyvällä neuvonnalla on merkitystä.

Kiitos kaikille kunnille, jotka rahoittavat tätä arvokasta työtä. Ja samalla pyyntö muille – jos kunnassasi ei vielä ole uusyrityskeskusta, ollaan yhteydessä. Jokainen yrittäjyyttä pohtiva ansaitsee hyvät eväät yrittäjyyteen.

Sinä, joka pohdit yrittäjyyttä – lähimmän uusyrityskeskuksen löydät osoitteesta www.uusyrityskeskus.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Lukijan Sanomat

KYS laittaa laskut perintään

Välttämätöntä toimintaa tulevaisuutta ajatellen

Onko oikeasti järkevää?

Kuluerä vai tulonlähde?

Alijäämä(i)stä ajattelemista Suomen tulevaisuudesta

Maanviljelijä tuntee luonnontalouden lait

Lähiomainen sairauden kuplassa

Vastuullista ja kestävää talouden ahdingosta huolimatta

Hatsala sopisi kongressi- ja messualueeksi

Maapallo toimii neljän asian varassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.