Äitikin osaa

Iso halaus ja nenien vaihtaminen, sylissä tiukka takiaisen ote käsin ja jaloin, kasvot piiloon äidin kaulaa vasten. Syvä huokaus ja pitkä hiljaisuus. Lapsi on pitkän, lapsen silmin ikuisuuksia kestäneen erossaolon jälkeen päässyt taas äidin syliin.

Lapsi ei pelkää näyttää tunteitaan. Lapsi tulee syliin istumaan tai halaa vain jos sille tuntuu, ottaa myös kiinni kädestä. Ja päinvastoin: jos sille ei tunnu, halauksia ei tule. Lapsi toimii niin kuin tuntee.

Tunne-elämän kehitys lapsen ensimmäisinä elinvuosina on valtavaa. Siinä missä pieni vauva rakentaa kiintymyssuhdetta perheenjäseniinsä, on kaksivuotiaalla jo aivan erilaiset kuviot. Kotona kuohuu ja kihisee, kun pieni ihminen opettelee käsittelemään erityisesti negatiivisia tunteitaan. Yhteistä näille molemmille on välillä melko voimakaskin tarve vallata äidin syli.

Pieni vauva rakastaa kokonaisvaltaisesti. Suukoista kastuu usein puoli naamaa ja suukotellessa äidiltä saattaa irrota vähän hiuksiakin: onhan äidistä pidettävä samalla tiukasti kiinni. Hymyt ovat leveitä ja ulottuvat miltei päästä varpaisiin. Pienet vauvan kädet ja jalat viuhtovat innostuksesta, ja vauva kikattelee ja kiljahtelee.

Vauva iloitsee nähdessään itselleen tärkeitä ihmisiä, päästessään syliin ja katsellessaan sieltä muun väen touhuja. Vauvasta hauskaa on lähes kaikki, mihin liittyy kommunikointia vanhempien kanssa. Hauskin kaikista on silti oma isoveli. Veli saa vauvalta aina leveimmät hymyt ja herakimmat kikatukset, vaikka osoittaa huomiotaan vauvalle kaikella kaksivuotiaan hellävaraisuudella.

Isompi osoittaa tunteitaan monimuotoisemmin. Vauva saa pusuja, me muut halauksia. Meneillään olevien leikkejä esitellään, ja arjen askareissa autetaan.

Pieni pelimies on oppinut kehumisen jalon taidon. Kun äiti lukee lintukirjasta lajikuvauksia tai etsii satukirjasta matomatalia ja muita, voi vierestä kuulua kannustavalla pikkupojan äänellä: ”Hyy-vää, oikein! Äiti osaa!”

Kaksivuotias osoittaa rakkauttaan monin tavoin. Hymyilevää lasta on mukava katsella, halauksia mukava vastaanottaa ja kauniita sanoja mukava kuulla, mutta eihän vanhemmuuden onni tietenkään voi koostua vain tällaisista mukavista hellyydenosoituksista. Lapsi kun tuppaa ilmaisemaan kiintymystään myös kiukuttelulla ja uhmallaan.

Jälleennäkeminen erossaolon jälkeen voi olla raastava.

Palatessaan äiti saattaa nähdä lapsensa leikkivän ja rallattelevan tyytyväisenä, mutta joskus ilo loppuu siihen paikkaan. Äidille on kiukuteltava ja äkkiä, vähintäänkin koko tämän ja mahdollisesti myös seuraavan poissaolon tarpeiksi. Hyvänä ja vielä kohtalaisenakin päivänä äiti hoitaa tilanteen siinä itse hermostumatta, huonona kenties ei.

Lapsen vauva-ajoista saakka muodostunut kiintymyssuhde ei siihen kaadu, vaan lopulta lapsi rauhoittuu ja kaikki on hyvin. Kyllähän äidin syliin pääsee aina.

Kirjoittaja on joroislainen kotiäiti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.