Älkää unohtako Tuomoa

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) erehtyi viime vuonna elokuun lopulla. Hän paljasti pyrkivänsä kolmen kauden pääministeriksi. Toimittajat saivat siitä hyvän syyn listoille, joissa heiteltiin nimiä keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Vanhanen on puuttunut useimmilta listoilta.

Hyvä syy listojen tekoon tuli, koska Vanhasen ja keskustan kannatus oli tukevassa laskussa. Suunta ei muuttunut syksyn kuntavaaleissakaan, joten listojen laatiminen on lisääntynyt.

Tässä tulee yksi lisää. Uskoo ken tahtoo.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen kuningatartie keskustassa on ollut vuosia punaista mattoa vaille valmis. Pari vuotta sitten ei edes kyselty, kenestä puolueen seuraava pomo. Kysyttiin: milloin Lehtomäki astuu johtoon?

Sellainen kuluttaa kasvoja. Lisäksi karaoke-taidoilla ja supliikilla mainetta haalinut Lehtomäki on joutunut laittamaan ministerinä kielensä kuriin ja vaihtamaan hillittyyn menoon.

Linnanjuhlien hikinen spagaatti unohdetaan pikaisesti, kun ministeri kommentoi televisiokameroille tätityyliin kieli keskellä suuta.

Lehtomäki sai kuitenkin viime kesänä Joensuun puoluekokouksessa selvästi eniten ääniä, kun varapuheenjohtajia valittiin.

Hienoisesta tähden himmenemisestä huolimatta suurin este Paula Lehtomäen puoluejohtajuudelleen on Paula Lehtomäki itse. Perheenäiti halusi viime jaossakin vähemmän matkustelua sisältävän ministerisalkun. Hamuaako hän edes keskustan ruoria?

Viime kesän puoluekokouksessa haukottiin henkeä, kun puheenjohtajistoon nousi eduskunnan kuopus Tuomo Puumala. Puoluekokousväki osoitti samalla kunta- ja hallintoministeri Mari Kiviniemen paikan: ulkona kolmen parhaan joukosta.

Vuonna 1981 keskustan puoluekokousväki laittoi polvilleen vielä mahtavamman - Neuvostoliiton. Keskustalaiset äänestivät johtajakseen Johannes Virolaisen, vaikka Ahti Karjalaisen valinnalla oli tohtorien taistossa itäisen "veljesvaltion" tuki.

Virolaisen karisma puri.

Samaa kansanjohtajuutta kaivataan keskustan puheenjohtajalta jälkeen Vanhasen. Selkeitä vaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi: kainuulainen Lehtomäki ja keskipohjanmaalainen Puumala.

Vastaavaa sytyttämiskykyä ei löydy esimerkiksi Mari Kiviniemeltä, Antti Kaikkoselta, Mika Lintilältä tai Antti Rantakankaalta.

Rantakankaan noste on ollut kovinta Pohjois-Pohjanmaalla ja maatalousväen syvissä riveissä. Niillä äänillä ei nousta enää keskustan kuninkaaksi.

Toisen Antin uskottavuus rapisi tanssiparketilla kankeilussa. Selvityksen alla olevan jäsenäänestyksen tulo kuvioihin parantaisi hieman Kaikkosen asetelmia.

Yksityisyyttään enemmän vaalinut Mari Kiviniemi seisoo ja kaatuu asialinjalla, joten naispuolisesta mattivanhasesta ei ole Vanhasen manttelinperijäksi. Tuskin Mika Lintilän olisi tarvinnut nousta körmyyttämään Korhosta ja vähän Vanhastakin julkisesti, jos hänellä olisi muuten saumaa puheenjohtajapelissä.

Puumala näytti puoluekokouksessa, että kykenee olemaan yhtä aikaa nuorekas, vakuuttava ja vanhempaa kaartia liikuttava. Toisin kuin vetäytyvä Vanhanen, hän kokoaa ympärilleen ihmisiä.

Lisäksi Puumalalta löytyy avu, jota Jyrki Kataisella (kok.) ja Jutta Urpilaisella (sd.) ei ollut, kun he nousivat puolueidensa ykkösiksi. Hän vaikuttaa kokeneemmalta kuin on. Ei näytä päivääkään yli 40-vuotiaalta, kuten Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Pekka Ervasti letkautti.

Keskustan seuraava puheenjohtaja valitaan puolentoista vuoden päästä. Talousmyllerrys voi edetä pahimpaan aallonpohjaan tai ehtiä nousuun.

Talous ratkaisi Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Talous ratkaisee myös keskustan puheenjohtajapelin.

Huonoina aikoina ei oteta hyvien aikojen riskejä. Kesällä 2010 Paula Lehtomäki on kokenut ministeri, mutta Puumala vasta 28-vuotias kansanedustaja.

Voi olla, että puolue kuitenkin tarrautuu pääministeriinsä, jos talousputken päässä ei pilkota.

Kirjoittaja on Savon Sanomien yhteiskuntatoimituksen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.