AKT ei ole toimintakykyinen

SAK:laisen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n edellytykset selviytyä tehtävistään nykyjohdon alaisuudessa heikkenivät maanantaina oleellisesti. Viisi muuta kuljetusalan ammattiliittoa ilmoitti jäädyttävänsä hankkeen, joka tähtää yhteisen suurliiton muodostamiseen. Liittojen mukaan jäädyttäminen johtuu AKT:n sisäisestä tilanteesta.

Liiton sisäisellä tilanteella viitataan AKT:n hallituksen viestintäpäällikkö Hilkka Ahteelle antamiin potkuihin ja sitä seuranneisiin tapahtumiin. Osa AKT:n toimiston työntekijöistä jäi maanantaina pois työstä vastalauseena Ahteen potkuille.

Suoraan hyökkäykseen puheenjohtaja Timo Rätyä vastaan lähti myös joukko AKT:n entisiä työntekijöitä, jotka kertovat kokeneensa omakohtaisesti Rädyn kiusaamista. Entisten työntekijöiden mielestä Rädyn luonne ei sovi henkilöstöjohtamiseen. Kirjelmän on allekirjoittanut muun muassa AKT:n entinen puheenjohtaja Kauko Lehikoinen.

Osa AKT:n valtuutetuista vaatii myös liiton edustajakokouksen kutsumista koolle pikaisesti käsittelemään Rädyn nauttimaa luottamusta.

Räty tekisi viisaasti, jos hän jättäisi AKT:n puheenjohtajuuden. Ahteen saamien potkujen laillisuutta tai kiusaamisväitteitä ei ole vielä selvitetty, mutta Rädyn toiminta on siitä huolimatta syönyt AKT:n uskottavuutta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.