Aatos Posiolta

Taas jäi poronhoitoalueen raja pyllypuolelle. Olen Posiolla, ympärilläni on tuhansia hehtaareja valtion erämaata ja läpikirkkaita vesiä. Kanalintusaaliit odottavat nälkäistä. Kohta viedään reissun ekat verkot nakittamaan siikaa ja taimenta.

On ollut tiivis syksy kantaesitysten, tekstien ja ohjausten kanssa. Silti kaiken ohessa on ollut välttämätöntä avata ovet luonnon supermarkettiin. Vuosi vuodelta se tuntuu yhä tärkeämmältä.

Olen tympääntynyt nykyaikaiseen ruoka- ja elintarvikekeskusteluun. Kun lukee lehtiä, katsoo puheohjelmia tai dokumentteja ja tutustuu alalta julkaistavaan kirjallisuuteen, menettää totaalisesti holtin siitä, mitä olisi hyvä syödä tai ylipäätään hankkia ruokakomeroon.

Terveysvinkit, -ohjeet sekä eettiset suositukset ovat kaikki ristiriidassa keskenään. Eri auktoriteetit ohjaavat suuntiinsa, tuomitsevat, pyörtävät, todistavat ja kiertävät.

Ruoka on Suomessa halpamaisen kallista. Huokeinta on syödä ankean yksipuolisesti tai sitten ahmia myrkyllistä roskaa. Euro ei todellakaan halventanut elintarvikkeita. Todistakaa ja väittäkää millä vain laskelmilla, ostosbudjetti ja lompsan viemäripyörre kertovat muuta.

Samaan aikaan nuoret inhoavat perusruokaa. Kouluruokailuja kartetaan. Kalorit hankitaan franchiseketjujen tiskeiltä, rasvakeittimistä.

Energiajuomat ovat kuin kädenjatke, tulevaisuuden kansantautia enteilevä nestemäinen pommi. Allergiat, suolisto-ongelmat, kärsimättömyys sekä jaksamattomuus ylipäätään kuuluvat ihmisen perusominaisuuksiin.

Kirjava media käyttää julkkiksia elämäntapojen, dieettien ja kehonruoppausten markkina-aseina.

Ensin näiden tähtien kautta pornoiltiin tunne-elämä irvokkaaksi, nyt sama aivopesun ja tirkistelyn symbioosi muokkaa kehonkuvaa ja ravintokarttaa. Lihavuus, masennus, sosiaaliset häiriöt ja pahoinvointi maksimoivat väärän tiedon tulvaa, ja joku kasvoton jossain käärii massia, ostaa laivan kartanonsa laituriin ja ohjaa verirahat terapeutille, lakimiehelle, sijoittajalle, elinkauppiaalle.

Miten tästä tapakaaoksesta pääsee pois? Jos uhraa tälle ajatuksenkin, aivo menee solmuun. Rintaa puristaa pakokauhu.

Järvi pimenee. Rannalla röhkäisee uroompi poro, luulisin. Kellokas kilahtaa ja on niitä siellä lisääkin. Tuosta lähden aamulla kulkemaan ja toivon, että kohdalleni sattuu jokunen teeri, ehkä naavapartakin. Ei liikaa, mutta kohtuullisesti.

Pakastimeni on täynnä tatteja, kanttarelleja, haperoita ja lampaankääpiä. Mustatorvisienet kuivasin. Mustikat, puolukat ja viinimarjat eivät takuulla säästy jouluun, en malta pitää näppejä erossa niistä.

Minulla on tallessa melkein kokonainen villisika. Majavaa, hirveä, kaurista ja peuraa. Maksat odottavat savustamista, kielet keittämistä. Kesältä jätin haukia ja läjän ahvenia. Toistakymmentä hanhen rintaa on hyvä jyvittää talviviikoille.

Miten tämän kaiken saisi yleispäteväksi?

Eihän koko sivistys voi palata luontoon. Ehkä on paras sulkea suunsa, sillä luultavasti kuolen itse raskasmetallijäämien aiheuttamiin syöpätauteihin. Ja mikäpä siinä, on ainakin parempi mieli.

Kirjoittaja on teatteriohjaaja ja Etelä-Savon esittävien alojen läänintaiteilija Pieksämäeltä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.