Aika parantaa maailmaa

Kun maassa ja maailmalla menee hyvin, maailmanparantajia ei tarvita. Heille jopa nauretaan. Silloin on vallalla vain yksi totuus, jota julistetaan. Tämä näkyy ja kuuluu tiedotusvälineissä.

Hyvän lehden ja toimittajan merkki on se, miten lehdissä osataan kyseenalaistaa asioita. Kunnon sanomalehdet harjoittavat tuollaista yhteiskuntakritiikkiä päivittäin, iltapäivälehdet vain harvoin.

Eri asia on sitten se, livahtaako päivälehdistössä tuo tilaisuus meiltä ihmisiltä liian nopeasti ohi. Se aineisto hukkuu helposti uutispaljouteen.

Aikakauslehdiltä maailmaa havainnoiva tarkkailu onnistuu paremmin. Ne voivat penkoa rauhassa asioiden ja ilmiöiden taustoja sekä pitää faktoja monipuolisesti esillä. Niiden heikkous on puolestaan se, että niissä ei yleensä synny kunnon keskustelua harvan ilmestymisvälin vuoksi.

Lehtien pääkirjoitussivut sekä ulkomaan- ja yleisönosastot ovat tason mittareita. Niiden toimittajat on pantu paljon haltijoiksi. He voivat ammattitaidollaan tukea maailmanparannusta. Niin tapahtuu tässäkin lehdessä. Alansa huippuna pidän maan suurimman sanomalehden pääkirjoitustoimittajaa, journalistipalkinnon saanutta Antti Blåfieldiä.

Entä sitten kirjallisuus? Riittääkö nykyihmisellä aikaa ja kärsivällisyyttä valita ja lukea sellaisia kirjoja, jotka saavat ajatukset liikkeelle ja johtavat omien mielipiteiden, asenteiden ja tekojen arviointiin? Haluaako hän tehdä niistä haastavia löytöjä? Kuitenkin, sitä kautta maailma muuttuu paremmaksi.

Onneksi kirjallisuuden asema ei osoita heikkenemisen merkkejä. Sähköinen, ohikiitävä media ei syrjäytä painettua sanaa. Me ihmiset kaipaamme "kättä pitempää" elämäämme. Erityisesti näin on silloin, kun yhteiskunnat ja niiden rakenteet ovat suuressa murroksessa. Ja nythän sekä maailmantalous että

-rauha ovat uhattuina

On siis maailmanparannuksen aika.

Eräs ajan merkki onkin pamflettikirjallisuuden uusi nousu. Se alkoi viime vuonna. Olen 1960-luvun lopulla aikuistuneena pannut ilmiön tyytyväisenä merkille. Kirjankustantamo Tammen Huutomerkki-sarja ja monet muut pienet ja pippuriset julkaisut herättelivät ikäpolveani sekä kotimaiseen että kansainväliseen vastuuseen.

Samanlaista liikehdintää nuoren polven keskellä toivoisi pamflettien saavan aikaan näinäkin päivinä. Kansanliikkeet voivat ammentaa niistä uutta polttoainetta, joka sytyttää ihmisiä kantamaan vastuuta lähimmäisistä ja koko maailmasta. Silloin syntyy uutta poliittista muutosvoimaa.

Tätä tavoitetta palvelevat myös lukuisat tasokkaat tutkimukset, jotka jäävät usein vaatimattoman ulkoasunsa vuoksi liian vähälle huomiolle.

Omasta elämänpiiristäni voin mainita viime vuodelta esimerkiksi Liisa Björklundin teologisen väitöskirjan Kannustaminen ja moraali sekä Diakoniatieteen Vuosikirjan Anno Domini 2008. Ne sisältävät terävää yhteiskuntakritiikkiä epäpoliittisista lähtökohdista eli kristillisestä uskonkäsityksestä ja maailmankuvasta käsin.

Esimerkiksi voi nostaa Björklundin kirjasta kysymysparin: Mitä talous hyötyy oikeudenmukaisuudesta ja mitä oikeudenmukaisuus hyötyy taloudesta? Ne ovat siamilaiset kaksoset, joita ei voi erottaa.

Nuo ovat juuri nyt ns. tuhannen taalan kysymyksiä. Pohtivatko niitä nykyiset päättäjämme? Syytä ainakin olisi.

Kirjoittaja on Hankasalmen kirkkoherra.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.