Aikaan jälkeen r-sanan

Tiedän, etten ole ainut suomalainen, jota itäraja ja varsinkaan sen ylittäminen ei ole suuresti houkuttanut. Venäläisistäkin on tullut käytettyä r-alkuista sanaa, vaikken sota-aikoja ole onneksi joutunut kokemaan.

Työtehtävä sattumoisin vei kuitenkin rajan runsas viikko sitten - ja takaisinkin vielä pääsin.

Kyyti vei junalla Kuopiosta Kouvolaan ja siitä eteenpäin uudella ja uljaalla Allegrolla, nopean mutta myös parjatun Pendolinon sukulaisella.

Kovaa ja äänettömästi kulkee Allegrokin. Käyttämissäni kakkosluokan vaunuissakin oli hyvin siistiä, mutta rennoksi tunnelmaa ei voi sanoa hyvällä tahdollakaan.

EU:n sisällä matkustaessa papereita ei juuri kysellä, vaikka joskus voisi olla tarpeenkin. Sen sijaan Kouvolasta kohti Pietaria lähdettäessä paikalla on heti kolonna virkapukuisia. Jäniksenä sinne on turha yrittää.

Laivalla pääsisi Helsingistä Pietariin ja sen hotelleihin ilman viisumia, mutta junalla se ei vielä käy. Logiikkaa on vaikea ymmärtää, mutta niinhän se on rajan ylityksissä ollut vuosikymmenet.

Viisumista kaikkine kustannuksineen perittävä sata euroa on sellainen lisähinta melko kalliin junalipun päälle, että se karsii varmasti halukkuutta. Eipä silti, junissa riitti väkeä mennen tullen.

Passeja, niihin liimattuja viisumeja ja matkatavaroita kysellään itärajan molemmin puolin, joten Kuopiosta junalla lähtevän ei kannata laskea sen varaan, että sammuttaisi nälkänsä tai janonsa Allegron ravintolavaunussa. Siihen kun ei yksinkertaisesti ole aikaa juuri lainkaan.

Se voi olla sinänsä hyväkin asia Suomi-kuvan kannalta, jos tolkku on sen seurauksena vielä tallessa Pietariin saavuttaessakin. Näkemistä historiallisessa kaupungissa nimittäin riittää.

Vanhoissa asenteissa taitaa olla melkoisesti parantamista myös pietarilaisissa ravintoloissa, niin kurjasti suomalaista ryhmää parin päivän aikana kohdeltiin. Vai oliko herra Murphy taas asialla?

Rahaa pietarilaisilla riittää, sen näkee heti katukuvassa. Euroopassa ei varmasti ole monta kaupunkia, jossa ajettaisiin keskimäärin yhtä kalliilla autoilla kuin Pietarissa. Ladat ovat lähes harvinaisuuksia.

Liikenneruuhkat ovat tolkuttomia, koska venäläiset eivät halua käyttää julkisia kulkuneuvoja. Kalleimmat mahdolliset jättikatumaasturit ovat edustettuina silmiinpistävästi.

Pietarilaiset tuovat mieluusti rahaa myös Suomen puolelle. Lauantai-iltaisin kaikki neljä kaistaa Nuijamaan raja-asemalla otetaan kuulemma käyttöön vain Venäjän suuntaan, koska Lappeenrannassa käyneet ostosmatkailijat tukkisivat liikenteen muuten täysin.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen arvioi Pietarissa pidetyssä seminaarissa, että viisumivapaus toteutuu lähivuosina. Silloin rajaylitysten täytyy todella toimia, eikä nykyisen kaltaisissa 2-3 tunnin ruuhkissa ole järkeä, hän sanoi.

Venäjän aluekehitysministeriön kanssa käytyjen keskustelujen perusteella hän on luottavainen, että kahden tai kolmen vuoden kuluessa rajanylityksen parannuksiin voidaan saada EU:lta, Suomesta ja Venäjältä yhteensä jopa 50 miljoonaa euroa.

Moskova ja sen virkamiehet ovat toisaalta arvaamattomia. Pietarilainen asiantuntija Georgy Psarev ennusti lähialueyhteistyöhön suuria vaikeuksia. Moskovassa on tiukka asenne, hän varoitti.

Vuodenvaihteen tienoossa venäläiset saapuvat aina joukolla myös pohjoissavolaisten yrittäjien iloksi. Jos rajamuodollisuuksissa päästäisiin 2000-luvulle, heitä voisi näkyä useamminkin.

Kirjoittaja on Savon Sanomien teematoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.