Aikuisen Isis-väen paluuta ei pidä edistää

Presidentti Sauli Niinistö mainitsi Savon Sanomien haastattelussa (28.4.) turvallisuusuhan, jonka työnsä aloittava eduskunta ja tuleva hallitus voivat joutua huomioimaan lainsäädäntötyössä. Hänen mukaansa palaavan Isis-väen tilannetta joudutaan pohtimaan jokaisessa Euroopan maassa.

Niinistö osui ennakoinnissaan oikeaan. Koillis-Syyriassa sijaitsevalla leirillä elävän 44 suomalaisen tilanne nousi puheenaiheeksi torstaina, kun Yle oli haastatellut konfliktialueelta takaisin Suomeen mieliviä naisia.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) vahvisti Ylelle, että leirillä on suomalaisia mainittu määrä, 11 naista ja 33 lasta. Syvästi radikalisoituneita vanhempia ei palauteta Suomeen. Jos täysi-ikäiset Suomen kansalaiset palaavat itse kotimaahan, heidät pidätetään ja aloitetaan rikostutkinta osallisuudesta terrorismiin.

Mykkäsen linjaus on kestävä sekä turvallisuuden että oikeudenmukaisuuden kannalta. Sittemmin romahtaneen islamilaisen kalifaatin rakentamiseen innolla osallistuneet naiset eivät osoittaneet Ylen haastattelussa minkäänlaista katumusta teoistaan. He ovat kuitenkin matkustaneet omatoimisesti konfliktialueelle ja tietoisesti osallistuneet ihmisyyttä törkeällä tavalla halventaneen terroristiryhmän toimintaan. Naisten esiintyminen muka tietämättöminä Isisin hirmuteoista ei ole uskottavaa, sillä brutaali väkivalta on järjestön ideologian ytimessä. Tällaisten henkilöiden paluuta Suomeen ei pidä missään olosuhteissa edistää.

Kysymys lasten asemasta on vaikeampi, sillä he eivät ole vanhempiaan valinneet. Jos lapset voidaan tuoda Suomeen, edessä on vähintään huostaanotto ja pitkällinen kotouttaminen ja terapoiminen aivopesun jäljiltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Käy Auschwitzissa, niin voidaan puhua vihapuheen kriminalisoinnista

EU-jäsenyyden edut päihittävät edelleen haitat

Itsenäisyys-hankkeen karu jälkinäytös

Loukkaantumisen aika

Luokkakokous – "Yhtä nopeasti kuin joukko katosi pihalta ruusuineen olivat nämä ihmiset nyt palautettavissa tähän epätodelliseen kuplaan"

Ydinvoima tulee vihreiden eteen ehkä kahdestikin

Vapaaehtoista muuttoa maalle ei pitäisi estää

Pähkinälinnan varjo

Hengitähän hyvä ihminen välillä – Kiireestä ja hötkellyksestä on tullut uusi kansantauti

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.