Aikuiset pysyköön lestissään

Vuosittain pelattavasta juniorijalkapalloilun suurtapahtumasta Helsinki Cupista tuli torstaina hämmentävä uutinen. Suomalaisen ja brasilialaisen joukkueiden valmentajien tunteet olivat kuumentuneet käsikähmäksi.

Ottelun rangaistuspotkukisassa hävinneen helsinkiläisjoukkueen miesvalmentaja oli tönäissyt kaiken lisäksi tilannetta rauhoittelemaan tulleen kisaorganisaatioon kuuluvan naisen kumoon. Paikalle hälytettiin poliisi.

Tapahtuma on käsittämätön. Joukkueen taustahenkilöiden ja erityisesti valmentajien on pidettävä junioriurheilussa tunteensa kurissa ja toimittava erityisen esimerkillisesti. Sama koskee luonnollisesti erotuomareita.

He vastaavat, että urheilutapahtumat vastaavat tarkoitustaan ja kasvattavat nuoria terveisiin elämäntapoihin ja joitakin harvoja lajien huipputasolle saakka.

Suorituskeskeisessä ympäristössä lapsien ja nuorten vanhempien ylilyönnit ovat yleisiä. Toki selviin toiminnan epäkohtiin on puututtava, mutta silloin se tapahtuu seuran taholta. Esimerkiksi joukkueurheilussa yhteisesti laaditut pelisäännöt ja niiden noudattaminen helpottaa arjen pyörittämistä.

Aikuisten kaikinpuolinen epäasiallinen käyttäytyminen kentän laidalla on sen sijaan eräänlaista junioriurheilun huliganismia. Asiatonta ja äärimmäisen tuomittavaa.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.