Aikuisten suojelu menee yli

Aikuisten yksityisyyden tunnontarkan suojaamisen sanotaan olleen merkittävä syy siihen, että helsinkiläinen 8-vuotias Eerika-tyttö joutui lopulta murhatuksi. Äitipuoli ja isä olivat käärineet tapansa mukaan lapsen lakanaan ja pressuun ja sitoneet nippusiteillä ja pakkausteipillä.

Ei siis ollut kyse siitä, etteikö Eerikan hätää olisi huomattu.

Eerikan päivittäinen rääkkääminen ja nöyryyttäminen alkoi vuonna 2010, jolloin isä sai huoltajuuden, kun äiti ei enää kyennyt huolehtimaan tytöstä. Isä sai huoltajuuden, vaikka hänet oli tuomittu Eerikan syntymävuonna lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen.

Isän luona tytön ulkoinen olemus muuttui nopeasti. Eerikan äiti, naapurit ja koulu olivat kertoneet lastensuojeluviranomaisille havainnoistaan ja huolistaan, mutta kaikkiaan 11 lastensuojeluilmoitusta eivät pelastaneet tyttöä.

Eerikan tapaus on ääriesimerkki lasten kurjasta kohtelusta, mutta ei ainoa. Joka vuosi kymmenen lasta kuolee ja satoja vammautuu perheväkivallan seurauksena.

Puolustuskyvytön lapsi tarvitsee hoivaa, turvaa ja suojelua. Tarpeet ovat lapsen oikeuksia, jotka menevät vanhempien yksityisyydensuojan ohi. Viranomaisten on otettava lapsen oikeudet tosissaan.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.