Aina saapuvilla

Eipä ole kulunut montakaan vuosikymmentä siitä, kun ihmisillä oli puhelimet, siis lankapuhelimet. Nyt ne alkavat olla kutakuinkin historiaa ja jokaisella tällaista tietoyhteyttä tarvitsevalla on langaton eli matkapuhelin.

Enää sitä ei ole tarpeen edes kutsua matkapuhelimeksi, vaan pelkäksi puhelimeksi, koska lankapuhelimet ovat jo väistyvää tavaraa.

Se, että puhelinta voi nyt kantaa taskussa on muuttanut maailmaamme aika lailla. Kuusikymmentäluvun lopulla televisiossa esitettiin Salainen agentti 86 -nimistä James Bondia parodioinutta sarjaa. Sen epäonninen sankari Maxwell Smart puhui kiperissä tilanteissa kengässään olleeseen puhelimeen.

Siihen aikaan katsojat nauroivat, että kuinka nyt puhelin muka voisi olla kengässä ja toimia langatta.

Nyt ei naureta, sillä sehän on jo arkipäivää… ja mitä vielä lieneekään tekniikan kehityksessä luvassa?

Törmäämme tiedonkulussa tapahtuneisiin muutoksiin arkielämässä lähes päivittäin.

Myönteisimmillään muutos näkyy esimerkiksi siinä, että onnettomuustilanteissa apua voidaan hälyttää hetkessä paikalle ja ettei päivystävän henkilön tarvitse enää istua lankapuhelimen vieressä.

Kielteisenä matkapuhelimen olemassaolon voi kokea esimerkiksi työtön, jonka Työvoimatoimisto odottaa olevan passissa jokaisena arkipäivänä.

Langaton puhelin on luonut meille illuusion, että ihminen on aina saapuvilla. Kun nykyään koetetaan tavoitella jotakuta puhelimella, niin heti kohta jo hermostutaan, ellei puheluun vastata.

Vain pari vuosikymmentä sitten ajateltiin, että tavoiteltava henkilö lienee käymässä asioillaan jossain tai on ulkoilemassa ja että illalla voi soittaa taas uudestaan. Ihmisen ei tarvinnut olla koko ajan tavoitettavissa. Ei ainakaan vapaapäivinä tai loma-aikaan.

Nyt rengistä on tullut isäntä.

Usein saattaa nähdä jonkun pyörittelevän ja mytistelevän matkapuhelinta käsissään ikään kuin vaatien, että sen pitäisi alkaa viipymättä soida.

Näillä puhelimenpyörittelijöillä on vaivanaan puhelinaddikti.

Sen ilmeisenä merkkinä henkilö ei kykene istumaan edes ruokapöytään ilman puhelintaan.

Tein nuorena useita InterRail -matkoja Etelä-Eurooppaan ja olin joka kerta saavuttamattomissa kokonaisen kuukauden. En soittanut matkan varrelta koskaan kotiin tai ystäville, eikä minuun voinut mitenkään saada yhteyttä. Tämä tosiseikka ei huolestuttanut silloin sen kummemmin matkalaista kuin kotimaahan jääneitäkään.

Kaikki halvalla matkustavat olivat samalla viivalla. Tämä siksi, että puhelinta ei siihen aikaan käytetty vielä juurikaan seurusteluun, vaan ainoastaan lyhyeen tiedon välittämiseen. Eli siihen, mitä varten se on alun alkuaan kehitetty.

Nykyään kokonaisen kuukauden kuulumattomissa olo on ennenkuulumatonta.

Langattomien yhteyksien kautta olemme toki saavuttaneet paljon, mutta paljon olemme myös menettäneet.

Meistä on tullut, jollei itsemme, niin ainakin toisten mielestä aina saapuvilla olevia.

Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkon Joensuun piispa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

EU-armeijaa pidetään hähmäisenä federalistien unelmana – Sotilaallinen yhteistyö on kuin tilkkutäkin ompelemista

Koulureppujen tarina

Sateenkaariväen sanomaaei voi enää vaientaa

Tuomio puhdistaa ilmaa Puolustusvoimissa

Keski-ikäänliukuja

Isoja riskejä Iranin jaUSA:n uhittelussa

Kuopion seutu avautuu ruokamatkailulle

Ilmasto pysyy mielessä – Kunnatkaan eivät seuraa toimettomina sivusta

Grilli ei kuulu joukkoon

Eropiikki aina, kun Räsänen puhuu kirkosta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.