Ajoasenteet

Piennä poikana oli ammateille selkeä arvoasteikko: ylhäältä lukien laivan kippari, höyryveturin ja linja-auton kuljettaja ynnä junan konehtyöri.

Aikuisena joukkoliikenteen suurkuluttajana älysi, että se ja sen kuljettajat tekevät Suomessa sadoilletuhansille lähiöasumisen mahdolliseksi ja pitävät kaupunkien keskustan liikenneongelmat jotenkin hallittavina.

Bussin kuljettaminen on yhteiskunnalle tärkeää ja vastuullista työtä. Usein tulee mieleen, että eivät taida olla työolot eikä palkka ihan sitä, mitä kuuluisi.

Helppo on ymmärtää sekin, että työ saattaa mennä yksitoikkoiseksi. Kaupunkibussi kiertää tunnista tuntiin samaa reittiä, samat naamat nousevat päivästä toiseen samoilla pysäkeillä. Pikalinjallakin tie tulee uuvuttavan tutuksi.

On silti aina ollut niitä kuljettajia, joilla on viihtyjän asenne: ovat kiinnostuneita matkustajista, vastaavat väsymättä tyhmiinkin kysymyksiin, oikein yrittävät juohevaa ajosuoritusta. Heille hatunnosto, ovat omalla alallaan.

Vuosien matkustus samoilla bussilinjoilla teki kuljettajista tuttuja, joistakin jopa ystäviä, joiden kanssa lenkillä tavatessa jäi juttelemaan. Vastuuntuntoisia, reiluja, luontevan kohteliaita; gentlemanneiksi ja ladyiksi uskallan karahteerata.

Digiaikako on nyt tehnyt työn joillekin ylivoimaisen tylsäksi, ja asenteet lipsuneet? Turussa vielä asuessani puhkesi bussinkuljettajien osan keskuuteen suoranainen kännykkäepidemia.

Etevin oli se ulkomaalaistaustainen uusi kuljettaja, joka kääntyi vilkkaassa risteyksessä, seisotti pysäkille, peri maksut, antoi vaihtorahat ja lähti taas ajamaan - koko ajan purpattaen toisella kädellä korvallaan pitämäänsä kännykkään.

Päätettiin muutaman lähiönaapurin kanssa huomauttaa kännykkäkuskeille joka kerta, että moinen on kiellettyä yleensä, joukkoliikenteestä erikseen edes puhumatta. Liikennöitsijöillekin soitettiin. Auttoi, ainakin meidän linjalla.

Piti taannoin päästä Helsinki-Vantaalle. Bussi oli ainoa, joka aamuyöstä vei ajoissa perille. Ei se kuljettajalle mikään inhimillinen työaika ole, vähän matkustajia, tyhjä tie ja pimeää.

Niinpä kuljettaja viihdykkeekseen rupesi puhumaan jollakin toisella linjalla ajavan kaverinsa kanssa. Kymmeniä kilometrejä pitkin Savoa herrat vaihtoivat ajatuksia vapaa-ajan riennoistaan, oikea käsi ja kännykkä tukevasti korvalla.

- Ruahtisitko kulettaja panna sen kännykäm poekkeej ja keskittyvä ajamisseen, rohkenin viimein anoa.

Puhelu loppui, mutta vastaukseksi tuli kyllästynyt: - Ollaanko menossa ojaan?

Olipas melkein turkulaista: - Mitä väliä kaiken maailman säännöillä on? Minähän ajan turvallisesti. Minä olen joutavien pykälien yläpuolella."

Asenne ei taida oikein vastata joukkoliikenteen ihanteita.

Olisikohan liikennöitsijäin syytä taas kerran pitää puhuttelu kuljettajilleen? Ja hankkia busseihin asialliset vempaimet, joilla puhelut voisi hoitaa kädet jämäkästi ratissa?

Olisi kaikille kivempaa, kun huasteltaisiin laillisesti.

Kirjoittaja on kuopiolainen Suomen historian emeritusprofessori.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.