Ajoasenteet

Piennä poikana oli ammateille selkeä arvoasteikko: ylhäältä lukien laivan kippari, höyryveturin ja linja-auton kuljettaja ynnä junan konehtyöri.

Aikuisena joukkoliikenteen suurkuluttajana älysi, että se ja sen kuljettajat tekevät Suomessa sadoilletuhansille lähiöasumisen mahdolliseksi ja pitävät kaupunkien keskustan liikenneongelmat jotenkin hallittavina.

Bussin kuljettaminen on yhteiskunnalle tärkeää ja vastuullista työtä. Usein tulee mieleen, että eivät taida olla työolot eikä palkka ihan sitä, mitä kuuluisi.

Helppo on ymmärtää sekin, että työ saattaa mennä yksitoikkoiseksi. Kaupunkibussi kiertää tunnista tuntiin samaa reittiä, samat naamat nousevat päivästä toiseen samoilla pysäkeillä. Pikalinjallakin tie tulee uuvuttavan tutuksi.

On silti aina ollut niitä kuljettajia, joilla on viihtyjän asenne: ovat kiinnostuneita matkustajista, vastaavat väsymättä tyhmiinkin kysymyksiin, oikein yrittävät juohevaa ajosuoritusta. Heille hatunnosto, ovat omalla alallaan.

Vuosien matkustus samoilla bussilinjoilla teki kuljettajista tuttuja, joistakin jopa ystäviä, joiden kanssa lenkillä tavatessa jäi juttelemaan. Vastuuntuntoisia, reiluja, luontevan kohteliaita; gentlemanneiksi ja ladyiksi uskallan karahteerata.

Digiaikako on nyt tehnyt työn joillekin ylivoimaisen tylsäksi, ja asenteet lipsuneet? Turussa vielä asuessani puhkesi bussinkuljettajien osan keskuuteen suoranainen kännykkäepidemia.

Etevin oli se ulkomaalaistaustainen uusi kuljettaja, joka kääntyi vilkkaassa risteyksessä, seisotti pysäkille, peri maksut, antoi vaihtorahat ja lähti taas ajamaan - koko ajan purpattaen toisella kädellä korvallaan pitämäänsä kännykkään.

Päätettiin muutaman lähiönaapurin kanssa huomauttaa kännykkäkuskeille joka kerta, että moinen on kiellettyä yleensä, joukkoliikenteestä erikseen edes puhumatta. Liikennöitsijöillekin soitettiin. Auttoi, ainakin meidän linjalla.

Piti taannoin päästä Helsinki-Vantaalle. Bussi oli ainoa, joka aamuyöstä vei ajoissa perille. Ei se kuljettajalle mikään inhimillinen työaika ole, vähän matkustajia, tyhjä tie ja pimeää.

Niinpä kuljettaja viihdykkeekseen rupesi puhumaan jollakin toisella linjalla ajavan kaverinsa kanssa. Kymmeniä kilometrejä pitkin Savoa herrat vaihtoivat ajatuksia vapaa-ajan riennoistaan, oikea käsi ja kännykkä tukevasti korvalla.

- Ruahtisitko kulettaja panna sen kännykäm poekkeej ja keskittyvä ajamisseen, rohkenin viimein anoa.

Puhelu loppui, mutta vastaukseksi tuli kyllästynyt: - Ollaanko menossa ojaan?

Olipas melkein turkulaista: - Mitä väliä kaiken maailman säännöillä on? Minähän ajan turvallisesti. Minä olen joutavien pykälien yläpuolella."

Asenne ei taida oikein vastata joukkoliikenteen ihanteita.

Olisikohan liikennöitsijäin syytä taas kerran pitää puhuttelu kuljettajilleen? Ja hankkia busseihin asialliset vempaimet, joilla puhelut voisi hoitaa kädet jämäkästi ratissa?

Olisi kaikille kivempaa, kun huasteltaisiin laillisesti.

Kirjoittaja on kuopiolainen Suomen historian emeritusprofessori.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kaupunkien kasvuun liittyy epävarmuuksia

KuPS teki Kuopiosta taas jalkapallokaupungin

Väki vähenee, pidot paranee

Lisää lääkäreitä

Hyökkäyksiä karjataloutta vastaan ei pidä hyväksyä

Amerikkalaiset vaihtuivat venäläisiin

Ystävyys ei ole pakollista

Työhuone, tuleva innovaatio

Taas näyttää, että kyllä britit nyt lähtevät EU:sta

Saalistilastoista löytyy ikäviä viestejä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.