Alkuperämerkinnät on pantava näkyville

Kuopion torilla on törmätty jälleen tuttuun ilmiöön: mansikoiden alkuperätiedoissa on puutteellisuuksia (Savon Sanomat 17.7.). Ilmiö on tuttu myös monilla muilla toreilla tai myyntipisteissä ympäri maan. Vaikka viranomaiset nostavat asian esille vuosittain, niin siitä huolimatta kaikki myyjät ei muista tai halua noudattaa EU-asetusta. Asetus tuli voimaan vuonna 1996. Sen mukaan alkuperämerkintä on löydyttävä tukku- ja kuluttajapakkauksista, esitteistä, kauppalaskuista ja saateasiakirjoista. Alkuperämerkintää ei vaadita, kun tuottaja itse myy tuottamiaan mansikoita.

Alkuperän ilmoittamatta jättäminen on tuttua myös monien muiden tuotteiden kuin mansikoiden kohdalla. Esimerkiksi tomaateilla, kurkuilla ja omenoilla on tehty rikollista bisnestä. Kuluttajalle on kerrottu, että tuote on kotimainen, vaikka se todellisuudessa on peräisin ulkomailta. Vihanneskauppias ja hänen poikansa jäivät Kuopiossa kiinni tuotteiden alkuperän väärentämisestä 1990-luvulla. Asiasta nousi suuri kohu, kun yrittäjä harjoitti bisnestään muun muassa Kuopion torilla. Oikeus langetti henkilöille vankeusrangaistuksen talousrikoksista.

Ympäristöterveystarkastaja tarkasti Kuopion torilla muutama päivä sitten, ovatko mansikoiden alkuperämerkinnät kunnossa. Tulos oli masentava: vain kahdessa kojussa yhdeksästä pakkausmerkinnät olivat kunnossa ja laatu hyvää. Mistä tämä kertoo? Se kertoo siitä, että osa torikauppiaista välttelee tahallaan tuotteidensa alkuperän ilmoittamista. Jokaisen vastuunsa tuntevan torimyyjän pitää tietää tuotteiden alkuperäsäännöksiin liittyvät yksityiskohdat. Muuten he eivät saa harjoittaa liiketoimintaansa.

Kuopiossa tehdyssä yllätysiskussa vain kaksi torikauppiasta sai puhtaat paperit. Tuntuu käsittämättömältä, etteivät kaikki kauppiaat noudata lakeja ja asetuksia. Toistuvasti rikkeisiin syyllistyvät henkilöt tulee saattaa vastuuseen. Yksi kova juridinen keino on yrittäjän liiketoimintakieltoon määrääminen. Tavalliset kuluttajat voivat ilmaista oman kantansa niin, etteivät he osta tuotteita, joiden alkuperää ei ole ilmoitettu. Tämä on hyvin suositeltava keino saada "vapaamatkustajat" ruotuun. Kritiikin keskellä on muistettava, että torikauppiaissa on paljon rehellisiä ja säntillisiä ihmisiä. On valitettavaa, että he joutuvat ikävään valoon "mustien lampaiden" toilailujen takia.

Torikauppa on luonteeltaan bisnestä, johon monet hämärämiehet ja -naiset iskevät helposti kyntensä helpon rahan toivossa. Esimerkiksi harmaan talouden kuittikauppa elää ja voi hyvin tässä liiketoiminnassa. Siksi poliisin, verottajan ja terveystarkastajien yhteiset yllätysiskut ovat tervetulleita.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.