Anne Berner on keskustalle ongelma loppuun asti

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ehdokkuus Skandinaviska Enskilda Bankenin (SEB) hallitukseen tuli yleiseen tietoon ruotsalaisen median kautta. Asia mainittiin SEB:n yhtiökokouskutsussa. Vaikka kyse on ehdokkuudesta, tavanomaisen käytännön mukaisesti yhtiökokousvalinnat on pohjustettu suurimpien osakkeenomistajien kesken valmiiksi. Niinpä tiistaina keskustavaikuttajat tyrmistyivät ja suuttuivat, vaikka tieto Bernerin yhden kauden kansanedustajuudesta oli toki tiedossa. Mutta että ruotsalaispankkiin ja että juuri vaalien alla. Miksi Berner ei ilmoittanut aikaisemmin siirtymisestään uuteen pestiinsä, kun valintaa on varmasti pohjustettu pitkään? Jos tieto olisi tullut aikaisemmin, hänen tilalleen olisi hyvissä ajoin valittu joku, jonka Berner ministeripörssissä ohitti.

On ilmeistä, että Keskusta ei jää kaipaamaan Berneriä, jonka nimestä ennätti tulla kirosana ja yleinen pilkan kohde haja-asutusalueilla esimerkiksi taksiuudistuksen ongelmien vuoksi. Häneen on myös henkilöitynyt arvostelua keskustan oikeistolaistumisesta. Viime kesänä Sotkamon puoluekokouksessa Berner halusi ja sai olla rauhassa. Keskustaväki vierasti häntä, ja tuskin Berner itsekään koki olevansa omiensa keskellä.

Vähälle huomiolle ovat jääneet Bernerin väkisin läpiviemät pienemmät uudistukset kuten mopoautojen korvaaminen kevytautoilla ja tieliikennelain sakkouudistus, jonka ansiosta ajokorttia ei jatkossa viedä hyllylle pienistä ylinopeuksista.

Berner on tahtoihminen, joka on politiikassakin toiminut näkemyksellisen yritysjohtajan tavoin: yksin, sivuilleen vilkuilematta. Sellainen toimii kenties liike-elämässä, mutta politiikassa toimintatapa synnyttää hyvin puuhakkaita vihamiehiä. Hän tahtoi ja sai neljän vuoden projektin ministerinä. Bernerin takuumies on ollut pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Bernerin tyylitön hyppy pankin hallitukseen vetää mattoa Sipilän jalkojen alta. Syntynyt kohu on lähtölaukaus puheenjohtajapelille, joka pelkistyy linjakamppailuksi oikean ja vasemman laidan kulkijoiden kesken.

Tyyliilleen uskollisena Berner ilmoitti keskiviikkona oikeuskansleriin vedoten, että voi jatkaa ministerinä kunnes uusi hallitus on nimitetty. Vaikka näin lähellä eduskuntavaaleja ministerin vaihtamisessa on lähtökohtaisesti kovin vähän mieltä, Bernerin olisi viisainta luopua. Moni kysyy jo, ajaako liikenne- ja viestintäministeri tehtävässään Suomen etua vai kenties jotakin SEB:n etua.

Pääministeri puolestaan katsoi keskiviikkona, että mahdolliset jääviyskysymykset koskevat vasta niin kutsuttua toimitusministeristön aikaa eli vaalien jälkeistä aikaa uuden hallituksen nimittämiseen saakka. Sipilä myös katsoi, että on tärkeää saada Bernerin neuvottelemat ratahankkeet liikkeelle. Se voikin ratkaista asian. Bernerin jatkon puolesta puhuu myös Sipilän vanha vaatimus itseään nuoremmista ministereistä. Eduskuntaryhmä tyytynee torstaina kiristelemään hampaitaan ja antaa Bernerin jatkaa – aina katkeraan vaalikauden loppuun saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tyrkytystä ja tilausansoja

Laivuekaupassa työpaikat ovat lopulta sivuseikkoja

Suojeluvelvoite pitäisi määritellä tarkemmin

Budjettiriihen jälkeen

Kun mikään ei riitä

Googlella on hyviä syitä investoida Suomeen

Pääministerin pitäisi pitää kieli keskellä suuta

Kauppahalliaarre

Maltillista alarmismia

Tutkimustietoa tarvitaan eri puolilta Suomea

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.