Arvoilla höystetty tiedotus pilaa tutkimusviestiä

Itä-Suomen yliopisto julkaisi keskiviikkona tiedotteen, jossa kerrottiin dosentti Heikki Simolan kangasmetsien maaperän hiilitaseita käsittelevästä tutkimuksesta. Tutkimuksen päätulokseksi sanottiin, että avohakkuun jälkeinen metsämaan muokkaus merkittävästi pienentää eloperäisen hiilen varastoa maaperässä. Tutkimuksen kerrottiin osoittavan, että ”erityisesti 1970-luvulla alkanut syväauraus vähentää merkittävästi maaperän hiilivarastoja”.

Tutkimustulosta ei sovi kiistää. Sen sijaan sitä sopii ihmetellä, että tiedotteessa ei kerrota, miten avohakkuualoja ei ole syväaurattu neljännesvuosisataan. Kun kauhukuvan luomisen jälkeen sanotaan vaikutuksen olevan ”samansuuntainen myös kevyemmillä muokkausmenetelmillä”, luodaan mielikuvaa jatkuvasta ja rajusta hiilivarastojen tuhoamisesta. Metsäasioita tuntevat, eivät siis kaikki, tietävät, että muokkausmenetelmissä on isoja eroja.

Simola pääsee metsätalouden piirissä olevien turvemaiden hiilidioksidipäästölaskelmissa 33 miljoonaan tonniin, kun Suomen virallisissa raporteissa YK:n ilmastonmuutoskonventille päästöt ovat noin seitsemän miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Eron sanotaan selittyvän sillä, että raporteissa ei lasketa mukaan yli miljoonan hehtaarin alaa ”hukkaojitettuja soita”, joilla metsä ei kasva. Voiko niitä silloin sanoa metsiksi? Tiedotteessa ei mainita, että epäonnistuneet suo-ojitukset ajoittuvat noin 50 vuoden taakse. Iso osa ojista on mennyt tukkoon ajat sitten ja suot ennallistuvat kovaa vauhtia.

Kun epävarmuustekijöitä ei tuoda esille, syntyy mielikuva tieteellisen tutkimuksen sijasta pamfletista, mikä syö paitsi tutkijan myös yliopiston uskottavuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kyllä kansa sittenkin tietää enemmän kuin olisi kohuista luullut

Kuopio taiteilee toivon ja arkitodellisuuden rajalla

Monipaikkaista hallintoa hyvä selvittää

Maailmanlopun meininki

Kuopio irtisanoo henkilöstöään – vanhustenhoitoa uhkaa työvoimapula

Vasemmistoliitto iskee nyt perussuomalaisten kylkeen

Tieteenvastustus ei kasvakaan

Kova leipä, pehmeä markkinointi

Suomi mukaan maailman jalkapalloperheeseen

Kanttila ei tule kuntoon hurskastelulla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.