Arvottomat

Tosikertomukset työn tai työyhteisön alasajoista ovat karuja.

Esimies laittoi toiset asialle, delegoi. Tekstarilla ilmoitus, kirjeessä loput. Lehdestä luettiin. Sähköposti perjantain päätteeksi. Kysymyksiin ei vastattu, vedottiin keskitettyyn tiedotusvastuuseen.

Järkytys, epäusko, lamaannus. Ja edessä lisää tunteita, joita työelämä ei ole aiemmin tarjonnut.

Päällimmäisenä arvottomuus. Vaikka hommansa teki niin hyvin kuin taisi, ei sillä ollut väliä. Parhaat työvuotensa ja ainutkertaisen aikansa antoi työlle, jonka voi lopettaa ilman että ketään tai mitään tarvitaan tilalle. Vain ilmaan puhaltelua, sitäkö se oli. Vaikka luuli olevansa merkityksellinen pala isossa kuviossa.

Syyllisyys. Järki sanoo, ettei pieni ihminen mitään voi, kun suuret pyörät pyörivät. Silti, entä jos olisi osannut oikealla hetkellä toimia toisin? Tehnyt enemmän, paremmin tai äänekkäämmin?

Kyse on kuitenkin aina hinta-laatu-suhteesta. Hintaansa nähden kyllin laadukasta työtä ei tietenkään kannata lopettaa. Lohdutonta niin paperimiehen, perushoitajan, opettajan kuin vaiheompelijankin näkökulmasta: suhde ei ollut tarpeeksi hyvä. Oma ammatillinen minäkuva murentuu, mutta reippaasti pitäisi ponnistaa kohti uusia työpaikkoja.

Tyhjyys. Mitä nyt, mihin nyt. Mitä teen joka päivä ja viikko tästä eteenpäin.

Epävarmuus. Häpeä. Osaanko, kelpaanko enää, itseluottamus säröillä. Miksi juuri minä.

Turhautuminen. Miten mieli jaksaa kitkuttaa katkeraan loppuun asti. On siistittävä jäljet, mapitettava arkistot, alas ajettava koneet, vaikka mieluummin heittäisi soraa rattaisiin ja iskisi hanskat tiskiin. Että siivotkaa itte.

Sisäistä myrskyä kertyy. Ihmisessä, yhteisössä, valtakunnassa. Mikä toimii ukkosenjohdattimena? Mihin, keneen, miten, milloin?

Kun töitä on, korostetaan sitoutumista ja jokaisen vastuuta yhteisestä onnistumisesta. Mutta kun osinkoja ei kerry tarpeeksi tai säästöhöylän kohteita valitaan, sitoutuminen ja vastuu menettävät merkityksensä.

Harva nielee työnsä alasajon noin vain. Mutta työntekijöihin, jotka haraavat vastaan, ei suhtauduta lämmöllä. Ikään kuin pitäisi mieluummin tuumata että "ai jaa, no ihan sama".

Miten epäloogista. Päinvastoin on myönteistä, että sitoutunut työntekijä ottaa oman työnsä vakavasti, on valmis taistelemaan sen edestä, tekemään lisää työtä sen säilyttämiseksi. Turpa kiinni ja kyykkyyn -komento on monelle järkytys. Mustalle listalle pääsee helpoiten kertomalla tunnoista tai vaihtoehtoisista ideoista julkisuudessa. Lojaaliutta vaaditaan loppuun asti - työntekijältä.

Hyvinä aikoina johtamisstrategiat ovat hyvässä huudossa. Mihin opit ja arvot katoavat vaikeina aikoina?

Jyräten tai väistellen johdettu kriisi jättää jälkensä. Työssä jatkava on nähnyt, miten ihmistä kohdellaan tositilanteessa. Poispotkitulla ei ole syitä luottaa työnantajiin, edes niihin tuleviin.

Muistissa on, kuinka juhlapuheissa henkilöstö oli tärkein voimavara. Takahuoneessa jo laskelmoitiin, vieläkö jatketaan, onko alasajo kulman takana. Miten sitä antoikin niin huijata itseään, aikuinen ihminen.

Ja työelämä rullaa painollaan. Työnantajat ovat olevinaan lojaaleja työntekijöilleen, jotka ovat olevinaan lojaaleja työnantajilleen. On vallitsevinaan keskinäinen luottamus.

Silti: ihminen, työssä tai ilman, olet arvokas. Väittivätpä taloudelliset ja tuotannolliset syyt mitä muuta tahansa.

Kirjoittaja on Siilinjärven Jännevirran koulun rehtori.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.