Asemasotaa

Joulunaattona alkaneista Gazan rantakaistan taisteluista ei tullut uutta "kuuden päivän sotaa", vaan tuhon kylvö jatkuu taukoamattomana molemmin puolin. Israelin armeija moukaroi hajalle palestiinalaisten Hamasin tukikohtia ja aiheuttaa väistämättä myös siviiliuhreja. Hamasin asemiehet puolestaan jatkavat omia summittaisia raketti-iskujaan Israelin raja-alueelle.

Koston kierre jatkuu siis verisenä ilman, että sille olisi nähtävissä vielä loppua. Maailma voi toistaiseksi tuntea huojentuneisuutta vain yhdestä asiasta: taistelut ovat rajoittuneet edelleen vain Gazan alueelle eivätkä ole levinneet palestiinalaisten asuttamalle Länsirannalle tai Israelin pohjoispuolelle Libanoniin. Hamasin johtajien vaatimat itsemurhaiskut ovat nekin jääneet toteutumatta.

Yhdistyneet kansakunnat, Euroopan unioni ja muut kansainväliset organisaatiot ovat kyllä vedonneet lujasti Israeliin ja Hamasiin sotatilan pysäyttämiseksi. Pyhälle maalle suunnatut vetoomukset ovat jääneet kuitenkin vain hurskaiksi toiveiksi.

Päävastuu on langetettu Israelille, jonka poliittinen johto on tällä kertaa harvinaisen yksituumaisesti tehtyjen sotapäätösten takana. Edellinen saman kokoluokan aseellinen yhteenotto palestiinalaisten kanssa Libanonissa päättyi Israelin kannalta nolosti, kun valmistelut olivat kehnot ja kotirintama alkoi rakoilla heti ensimmäisten takaiskujen jälkeen.

Gazan taistelut eivät voi jatkua loputtomiin, vaan jossain vaiheessa on pakko solmia jonkinasteinen aselepo. Mutta milloin on tuon "vaiheen" aika? Vastauksen tietää todennäköisesti vain Israelin hallitus ja maan armeijan johto, ja he eivät tietenkään julista aikeitaan maailmalle etukäteen.

Yhdysvallat on perinteisesti välittänyt Israelin ja palestiinalaisten konflikteissa. Parin viikon kuluttua tapahtuvan vallanvaihdoksen vuoksi sieltä ei ole nyt luvassa pikaista apua. YK:hon on tapana vedota maailman kaikissa isoissa riidoissa, mutta maailmanjärjestö on osoittautunut varsin huonoksi sovittelijaksi. Sen sisällä on niin paljon ja niin sovittamattomia eturistiriitoja, että aina löytyy joku maa tai maaryhmä kaatamaan yhteiset päätöslauselmat. YK:n vuoro tulee vasta sen jälkeen, kun sotien ja kriisien jälkiä aletaan paikkailla.

EU on ottanut maailmanpolitiikassa vuosi vuodelta yhä näkyvämmän roolin, ja sen asema vahvistuu, jos ja kun unionin uusi perussopimus astuu voimaan. Libanonin kriisi osui Suomen puheenjohtajakauteen, ja se oli ainakin suomalaisille hyvää havainto-opetusta. Pieni maa ei voi sanella ehtoja kenellekään, vaan omimmillaan se on juoksupoikana välittämässä tietoja eri osapuolten välille.

Tshekin tasavalta on aloittanut EU:n puheenjohtajamaana vuoden alusta. Odotukset eivät ole suuret, kun tiedetään, että maan presidentti on puhunut usein jopa unionia vastaan. Aiempana puheenjohtajamaana Ranska joutuu näin ollen sovittelemaan ikäänkuin jatkoajalla unionin nimissä

Kunnianhimoiselle presidentti Nicolas Sarkozylle tämä ei taida olla edes vastenmielistä. Sarkozyn edeltäjä Jacques Chirac yritti hänkin nostaa profiiliaan samoilla taistelutantereilla. USA:sta erottuakseen Chirac otti etäisyyttä Israeliin ja osoitti sympatiaa palestiinalaisille. Siitä seurasi omat rasitteensa, joista Sarkozy on onnekseen vapaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Komea palkinto uurastajille

Wincapita oli oppitunti siitä, ettei rikos kannata

Liikkumisen kynnystä viisasta madaltaa

Vastuullinen yritystoiminta

Mieli maassa – ja taivaassa

Kansakoulun kirjaston lainausjonossa jonkun Adolf Hitlerin kanssa

Kauppakeskus pääsee pitkälle sijainnillaan

Ristiriitaisuudet riivaavat henkilöautoilla ajavia

Pythagoraan lause pysyy

Puhtaus on puoli ruokaa?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.