Asennekasvatusta ja sääntelyä veneilyn turvaksi

Kuluvan kesän äänekkäimpiä vesiliikennevälineitä ovat perinteiseen tapaan olleet vesijetit. Helteiden ansiosta vesillä viilettäviä vauhtihirmuja on näkynyt ja kuulunut poikkeuksellisen paljon. Niitä on huristellut jopa laumoittain hurjaa vauhtia eri puolilla Savon vesistöjä.

Kun vesilläliikkujia on ollut paljon, vahingoiltakaan ei ole vältytty. Osalla kaasukahvaa vääntäneillä on ollut enemmän intoa kuin taitoa. Esimerkiksi heinäkuun puolivälissä kaksi vesijettiä törmäsi toisiinsa Kuopion matkustajasataman liepeillä. Toinen kuljettajista sai vakavan vamman jalkaansa ja toinen vesijetti särkyi ajokelvottomaksi. Poliisi kertoi, että kumpikin vesijetti ylitti sataman vesiliikenteen nopeusrajoituksen, joka on yhdeksän kilometriä tunnissa (Savon Sanomat 14.7.).

Vesijettionnettomuus johtui poliisin mukaan piittaamattomuudesta. Arviota on paha mennä kyseenalaistamaan. Ilmiö ei tosin rajoitu vain vesijetteihin tai vain Kuopion matkustajasatamaan, vaan on yleisempi vesiliikenteen ongelma. Ei ole ollenkaan harvinaista, että soutelijat tai melojat joutuvat tasapainoilemaan valtavien peräaaltojen keinuteltavina, kun suuren huviveneen kuljettaja ei välitä välttää vaaran aiheut­tamista toisille.

Pulpettiveneen karilleajo heinäkuun loppupuolella oli sekin tyypillinen veneilyonnettomuus. Kun vene osuu arviolta 35 kilometrin tuntinopeudella kivikkoon, selitystä on haettava navigoinnin epäonnistumisesta tai sen laiminlyönnistä. Veneessä oli mies ja kolme naista, joista kaksi loukkaantui lievästi (Savon Sanomat 19.7.). Veneen kuljettajan vastuulla on turvallinen reitti, jonka valinta edellyttää kartanlukutaitoa ja -halua. Vaarallisilla vesillä on ensin viisainta vähentää vauhtia.

Vaaratilanteita saattaa syntyä myös osaamattomuuden seurauksena. Se ei olisikaan ihme, sillä huviveneilijöiltä ei edellytetä minkäänlaista veneajokorttia tai muuta pätevyyden osoitusta veneilytaidoista, kun aluksen pituus on alle 24 metriä. Yli 5,5 metriä pitkää venettä saa kuljettaa periaatteessa kuka tahansa 15-vuotias. Laki tosin edellyttää, että veneilijällä on oltava riittävä ikä, kyky ja taito aluksen hallitsemiseen, mutta kyse on kuolleesta kirjaimesta niin pitkään, kun taidon riittävyyden voi määritellä veneilijä itse. Ehkä nimenomaan vesijettien kuljettajilta pitäisi vaatia testitodistusta ajotaidoista. Se olisi perusteltua siinä mielessä, että tyypillisesti vesijettejä vuokrataan usein, eikä aikaisempaa veneilykokemusta vaadita. Vaatimusta ajotaitojen todistamisesta puoltaa sekin, että vesijetit voivat olla todellisia rallilaitteita, jotka kiihtyvät nollasta sataan jopa noin kolmessa sekunnissa.

Parasta olisi, jos vesiliikenteen turvallisuutta voitaisiin kohentaa asennekasvatuksella. Poliisin tiedotustoiminnan lisäksi esimerkiksi vesiliikennevälineitä myyvien ja vuokraavien yritysten onkin syytä korostaa asiakkailleen vesiliikenteen sääntöihin perehtymisen tärkeyttä ja muiden vesilläliikkujien huomioonottamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Unelma Kuopion Rivierasta etenee Itkonniemellä

Iskut kiirehtivät irtautumista fossiilisista polttoaineista

Uskon ja tieteiden maailmat

Jippii, muovia! – eli näin havaitsin kierrättämisessä piilevän maalaisjärjen

Martat ovat sivistäneet jo 120 vuotta

Sitran hallintoneuvosto visaisen valinnan edessä

Tietokoneen naispioneerit

Internetin flunssa

Työllisyystoimet mittaavat hallituksen onnistumista

Pienetkin askeleet ovat tärkeitä Ukrainan kriisissä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.