Asiakkaan vastuuta ei voi koskaan tyystin hävittää

Ensi vuoden tammi- ja helmikuussa EU:ssa tulee voimaan monta uutta säännöstä, jotka parantavat sijoituspalveluja ja -tuotteita ostavan asiakkaan asemaa. Tiukentuvat säännökset pureutuvat entistä enemmän yksityiskohtiin. Rahoitusvälineiden kaupankäynnin läpinäkyvyys paranee (Savon Sanomat 29.9.).

Säännökset tähtäävät voimakkaasti siihen, että asiakkaan etu ohittaa aina palveluntarjoajan edun. Tavoite on hyvä.

Uusien säädösten tarpeellisuutta on vaikea kyseenalaistaa etenkin sen jälkeen, kun viime keväänä Finanssivalvonta (Fiva) antoi neljälle yhtiölle julkisen varoituksen ja mätkäisi niille myös seuraamusmaksun kelvottoman sijoitusneuvonnan takia.

Asiakkaille oli Fivan mukaan myyty sijoitustuotteita selvittämättä asiakkaiden sijoitustavoitteita sekä sijoituskokemuksen ja -tietämyksen tasoa. Esimerkiksi yli 70-vuotiaille ei-ammattimaisille asiakkaille oli myyty sijoitusrahastoja ja strukturoituja rahoitusvälineitä. Osa asiakkaista tuskin edes ymmärsi, että strukturoiduissa tuotteissa oli vähä­riskisten osien lisäksi hyvin korkean riskin osia kuten johdannaisia. Sijoitushorisontti tuollaisissa sijoitustuotteissa on tyypillisesti kymmeniä vuosia.

Huono sijoitusneuvonta jakautuu karkeasti kahteen kategoriaan. On sellaista, jota myyjä tarjoaa ymmärtämättä itsekään, mitä tarjoaa ja on sellaista, jota sijoitusneuvoja ei itse ottaisi vastaan suurin surminkaan. Sijoitusneuvojien ammattitaitopuutteisiin on tosin nykyäänkin jo vaikea vedota, sillä tällä vuosituhannella sijoituspalvelututkinnon on suorittanut lähes 14 000 ihmistä ja vaativamman sijoitusneuvojan tutkinnon on läpäissyt yli 2 000 ihmistä.

Säännösten tiukentamisestakaan ei ole mitään hyötyä, elleivät sijoituspalveluja tarjoavat yritykset ymmärrä omaa rooliaan oikein. Ne ovat asiakkaitaan varten, eikä päinvastoin. Onkin luontevaa, että periaatteen omaksumisen seurauksena vääränlaiseen aktiivisuuteen ja arveluttavan suuririskisten tuotteiden liian suureen myynti-intoon kannustavat palkkiojärjestelmät puretaan. Uusiin sääntöihin sisältyykin riippumattomien sijoitusneuvojien palkkiokielto.

Uusia direktiivejä on kaikkiaan tuhansia sivuja. Nekään eivät tosin tarjoa sataprosenttista varmuutta sijoituspalvelujen ja -tuotteiden kaupan asianmukaisuudesta, sillä perimmältään sijoituspalvelujen ja -tuotteiden kaupassa – kuten kaikessa kaupankäynnissä aina – kyse on arvoista ja moraalista. Niiden varaan asiakkaan luottamus joko rakentuu tai jää rakentumatta.

Palveluntarjoajien näkökulmasta uudet direktiivit saattavat vaikuttaa liian tiukoilta. Sellaistakin makua niissä vähän on. Direktiivit synnyttävät mielikuvan, että asiakkaalle ei jää enää minkäänlaista vastuuta ikävien yllätysten kohdatessa. Niin ei tietenkään voi käydä. Asiakkaan vastuuta ei voi koskaan tyystin hävittää, vaikka asiakkaalla saattaakin sellaisia haluja tappioiden tullen herätä. Kaupankäynnin vaiheiden dokumentointi nouseekin arvoon arvaamattomaan.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.