Asuuko teillä tyranni?

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen sanoi viime viikolla Kuopiossa valtakunnallisilla diakoniapäivillä, että lapsesta tulee tyranni, hirmuhallitsija, koska perheet pyörivät liikaa lasten ympärillä.

Kritiikki osui ja upposi.

Sinkkosen mielestä vanhemmuudesta on tullut puurtamista ja lapsen kasvattamisesta suoritus: vanhemmat lastaavat kullanmurusensa eteen virikkeitä ja kärräävät häntä paikasta paikkaan varmistaakseen lapsen aivojen kehityksen.

Ei ennen ollut juuri sen paremmin, sillä Sinkkonen tuomitsee suomalaisen kasvatusperinnön: lasta ei ole saanut kehua, eikä lapsi ole saanut kiukutella.

Nykyistä kasvatustyyliä Sinkkonen pitää jatkona tuolle entiselle, mutta nyt halutaan suojella lasta pettymyksiltä, vaikka lapsen pitäisi nimenomaan pettyä, mutta turvallisesti.

Lapselle tekee Sinkkosen mielestä hyvää säntäillä räkä poskella tekemässä asioita, joissa ei ole päätä eikä häntää–ja kipittää vanhemman syliin turvaan, jos alkaa pelottaa.

Mikä sitten on vanhemman homma?

Antaa lapsen olla lapsi.

Vanhemman kuuluu myös rakentaa lapsen maailmasta ennakoitava, jotta lapsen ja vanhempien välille syntyy turvallinen kiintymyssuhde. Siten kasvaa todennäköisyys, että lapsesta kasvaa tavallinen ja tasapainoinen aikuinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.