Auttamisen iloja

Kaikista vempeleistä ja tiedon valtaväylistä huolimatta ihminen tarvitsee joskus apua, jota voi tarjota vain toinen ihminen. Joillekin avun pyytäminen on kuitenkin vaikeaa: Toiset arvostavat omillaan pärjäämistä ja pitävät avun pyytämistä jonkinlaisena heikkouden osoituksena. Toiset taas pelkäävät olevansa vaivaksi eivätkä kehtaa kysyä edes tietä vaan mieluummin harhailevat neuvottomina eksyksissä.

Jotenkin säälittäviltä vaikuttavat nämä molemmat ihmisryhmät. Avun pyytämisessähän ei ole mitään hävettävää, vaan se on luonnollista kuin itikanpureman raapiminen. Lukuisien kokemusten perusteella voin myös todistaa, että ihmiset yleensä ilahtuvat, kun heiltä pyytää apua.

Ainakin Ylä-Savon maisemissa avun pyytämistä vielä osataan. Hiljattain kuulin tapauksesta, miten eräs naishenkilö yritti käynnistää ruohonleikkuria siinä onnistumatta.

Leikkuri ökötti hiljaa ja keljutus kasvoi. Konstit vähenivät, mutta jäljellä oli vielä yksi. Epätoivoinen puutarhuri meni tien varteen odottamaan, että tulisi joku. ”Hee, tule aattammaan! Minun ruohonleikkur ee käännisty!” rouva huuteli pyöräilijöille ja huiskutteli autoille.

Saatuaan avun ja puuhattuaan pihatöissä naisen päässä alkoi tuntua kihelmöinti.

Onneksi juuri silloin postinkantaja pysähtyi postilaatikolle.

”Kato minun piähän, onko siellä punkki!” nainen pyysi ja kumarsi syvään postinkantajaan päin. ”Ee oo, punanen patti vuan”, ilmoitti tuo kenties jo aiemminkin monenlaisiin palvelutilanteisiin joutunut mies. Mitenpä näistä pulmista olisi yksinäinen naisihminen selvinnyt ilman muiden ystävällistä apua.

Joskus rohkea avun pyytäminen tuottaa tuloksia, jotka ylittävät kaikki ennakko-odotukset ja jättävät hauskoja muistoja.

Tiedän tapauksen, jossa venerannassa tapahtuneessa onnettomuudessa miehen jalka jäi puristuksiin. Hätääntynyt vaimo lähti hakemaan apua, kiiruhti halki savolaismetsän ja meni ensimmäisen talon ovelle. Talossa oli juuri silloin sukulaisvierailulla kirurgi, joka tilanteesta kuultuaan nappasi ensiapulaukkunsa, kiiruhti venerantaan, nosti veneen miehen päältä ja antoi ensiavun. Mies oli kiitellyt vaimoaan–kun hän joutuu pulaan, vaimo hakee paikalle kirurgin.

Eräänä kesäpäivänä kohdalleni pysähtyi auto, josta kaksi naista kysyi tietä. Sanoin olevani menossa juuri samaan suuntaan ja pyysin päästä heidän kyytiinsä, niin tien neuvominen olisi helpompaa. Parin minuutin matkan aikana tulin kertoneeksi kohteesta, johon naiset olivat matkalla sekä hieman myös paikkakunnan historiasta, elinkeinoelämästä ja erityispiirteistä.

Naiset ihmettelivät, miten hyvän tien neuvojan he saivatkaan. ”Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja palveluksessanne”, sanoin. Naiset puhkesivat huutonauruun ja jatkoivat matkaansa iloisina.

Kirjoittaja on lapinlahtelainen kirjailija ja Väärnin pappilan emäntä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Jotkut ovat väärässä

Ohisalo ja hallitusvastuu ohjaavat järkivihreyteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.