Avuttomat häviäjiä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijaryhmä on huolissaan siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen pirstaloituminen heikentää asiakkaiden oikeuksia ja vähentää hallinnon avoimuutta. Meneillään olevien rajujen muutosten suurimpia häviäjiä ovat avuttomat asiakkaat, jotka eivät kykene puolustamaan oikeuksiaan.

Asiantuntijaryhmän keskiviikkona julkistama raportti Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö avaa monipuolisesti avuttoman asiakkaan asemaa.

Julkisten palvelujen kehittämisessä yksityistäminen on keskeistä ja vauhti on nopea. Palvelujen tarvitsijalla ei ole huolta silloin, kun hänellä on varaa maksaa niistä.

Avuttoman henkilön kohdalla kysymys on monimutkaisempi. Hänen pääsynsä yksityissektorin palveluihin voi estyä eri syistä, esimerkiksi siksi, että yksityisellä puolella ei ole totuttu palvelemaan avuttomia asiakkaita tai siksi, että heillä ei ole rahaa palvelujen hankkimiseen.

Jos palvelutilanteessa syntyy ongelmia, asiakkaan on kyettävä vaatimaan oikeuksiaan. Avuton henkilö kykenee siihen harvoin. Avuton asiakas ei välttämättä edes tiedä palveluista, jotka hänelle kuuluisivat, missä niitä on tarjolla ja mihin aikaan.

Jos henkilön tulkitaan olevan humalassa hänen puhevammansa tai sairautensa takia, sillä on todennäköisesti vaikutusta hänen saamaansa palveluun. Se voi jäädä jopa kokonaan saamatta.

Julkisen viranomaisen toiminta lähtee yleisestä hyödystä ja kuntalaisten edun turvaamisesta, mutta yksityistämisessä korostuu tuottavuus. Julkisten palvelujen käyttäjä on asiakas, jonka oikeusturvaa viranomaiset valvovat. Yksityispalvelujen käyttäjä on kuluttaja, joka voi vaatia oikeuksiaan kuluttajana.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden uudistamisessa tulisi muistaa, että avuttomat voivat uudistusinnossa pudota palvelujärjestelmien väliin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Väki keskittyy Kuopiossakin

Uusi nelivuotiskausi alkamassa

Keskusta kulkee kohti sukupolvenvaihdosta

Raha ei takaa vaalionnea, mutta yleensä auttaa

Varaus ei takaa menestystä

Hoiva-alalla olisi tekeville töitä tarjolla

Koulutuksesta

Hallitus maltillisesti liikkeelle väylähankkeilla

Napakoitten naisten vuosi

Kultarannasta vauhtia EU-puheenjohtajuuteen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.