Chrysler keikahti

Komeat ja ylelliset amerikkalaiset autot, "dollarihymyt" ovat symboloineet vuosisadan ajan Yhdysvaltain taloudellista ylivertaisuutta. Viime vuosina hymyt ovat kuitenkin hyytyneet, kun maa on velkaantunut, ihmiset menettäneet työpaikkojaan ja kalliilta, runsaasti polttoainetta kuluttavilta autoilta loppuneet ostajat.

Kolme suurta autoyhtiötä General Motors, Chrysler ja Ford eivät ole osanneet lukea ajan merkkejä ajoissa oikein, vaan ovat jääneet kotimaassaan pienten ja vikkelien japanilaisten jalkoihin. Muinoin niin mahtavat autojätit ovat ajautuneet velkakierteeseen, josta ne eivät voi selviytyä enää omin avuin, kun pankit kieltäytyvät lisäluototuksesta.

Chrysler on keikahtanut kyljelleen nyt ensimmäisenä. Seuraavaksi katsotaan, milloin General Motors, GM, seuraa perässä. Myös Ford on veloissa, mutta tällä hetkellä se näyttäisi olevan kolmesta yhtiöstä ainoa, joka selviää ilman liittovaltion tukiaisia.

Chryslerin valtaisan kansantaloudellisen merkityksen vuoksi liittovaltio ei halunnut päästää Chrysleriä kaatumaan kokonaan.

Velkasaneeraukseen pantuun yhtiöön pumpataan julkista rahaa muutamia miljardeja dollareita. Chryslerille haetaan myös vetoapua vanhalta mantereella ottamalla italialainen Fiat yhdeksi osaomistajaksi liittovaltion ja ammattiliittojen rinnalle.

GM on yhtiönä Chrysleriä suurempi, joten sen pelastaminen maksaa myös USA:n liittovaltiolle vastaavasti enemmän.

Valtiovallan näkökulmasta on surkeaa, että nyt jaettavat miljardit ovat vasta ensiapua. Autojättien on näet kyettävä kriisin keskellä uudistamaan tuotantonsa liki täydellisesti hyvin nopealla aikataululla.

Kun isoille, bensasyöpöille autoille ei ole enää yksinkertaisesti markkinoita, ylväitten tehtaitten on pakko nöyrtyä valmistamaan halveksittuja "riisikuppeja".

Köyhän on oltava nöyrä myös suuressa lännessä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Yhteistä turvallisuusuhkaa ratkaisemassa

Kuopion toria kannattaa kehittää avoimin mielin

Sähkölaskun ale ei ole varma

Uudet rauhanmahdollisuudet Ukrainassa

Synkistelyn sijasta tarvitaan tutkimusta ja innovaatioita

Sydämen lisäksi pään on oltava mukana

Tahmean äidin omatunto – näin annan lapsilleni mallin mykkäkuurosta älypuhelimen jatkeesta

Voi käydä ihan hyvinkin

Luonto kiittää vieraslajin kitkemisestä

Talous hallitsee politiikan agendaa lähivuodet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.