Demokratia maksaa

Turhan pitkään jatkunut kiista Kuopion kauppahallin kyljessä olevan kalahallin kohtalosta on saanut taas uuden mutkan matkaansa. Kaupungin kiinteistöjä valvovan tilahallinnon johtokunta päätti äänin 4-3 tukea valitusta, jolla pyritään estämään nykyisen kalahallin purkaminen. Yksi keskeinen valittaja istuu johtokunnassa ja oli mukana myös äänestyksessä.

Kun äänestys oli näin täpärä, kaupunginhallituksella on täysi syy ottaa asia vielä omaan käsittelyynsä. Hallituksen kanta tulee olemaan todennäköisesti päinvastainen kuin tilahallinnon johtokunnan, koska kaupungin etu on saada alatorin rakennustyöt sujumaan mahdollisimman rivakasti ja ilman lisäkustannuksia.

Demokratia on toistaiseksi paras hallintojärjestelmä, jonka ihmiskunta on vuosituhansiensa aikana kehittänyt. Kiista Kuopion kalahallin muodosta ei sinällään hetkauta maailman menoa puoleen eikä toiseen, mutta periaatteelliselta kannalta se on mielenkiintoinen.

Lain sallimat valitukset ovat jo nyt vaikeuttaneet huomattavasti Kuopion alatorin rakennustöitten valmistumista. Kauppahallin ja torin eteläpuolisten liikkeitten yrittäjät ovat tiukoilla, kun asiakkaat eivät löydä tietä heidän luokseen. Mitä enemmän rakennusurakka venyy, sitä isommiksi kasvavat tappiot. Jos valituksilla liekin jalot pyrkimykset, niin käytännössä ne johtavat miljoonakustannuksiin, jotka maksavat muut kuin valittajat.

Valitusoikeus on pyhä asia kansanvallassa, ja sen vuoksi sen rajoittamiseen ei kenelläkään poliittisella päättäjällä ole intoa. Lisämaksuja odottavat kuopiolaiset veronmaksajat voivat vain lohduttautua sillä, että Kuopio ei ole maassa ainoa paikkakunta, jossa valitukset ovat pysäyttäneet kaivatut uudistukset vuosikausiksi - ja ikävä kyllä: monesti turhan päiten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Varovaisuus paikallaan Suomen avautuessa

Toivomuksia perhejuhlien järjestäjille

Hidastamisen hyvät puolet saisivat jäädä

Itärata uhkaa jäädä hankekisan takamatkalle

Puijolla merkkejä liike-elämästä

Kolme ohjetta alkuihin ja loppuihin – Laske arvet ja ystävät, mutta älä hätäänny

Epätoivoinen Trump yhä arvaamattomampi

Ahaa-hetkiä etymologian parissa

Matkailun alasajo olisi hätävarjelun liioittelua

Ahaa-hetkiä etymologian parissa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.