Doping on kuin veronkiertoa

Yhdysvaltalainen juoksija Justin Gatlin on hallinnut suvereenisti pikamatkoja, ja on suosikki myös Pekingin MM-kisoissa elokuussa, vaikka loukkaantuneena ollut Jamaikan Usain Bolt ehättäisi kuntoutua.

Gatlinin suoritusten yllä on hänen historiansa. Amerikkalainen on jäänyt kahdesti kiinni dopingaineiden käytöstä: 2001 amfetamiinista ja 2006 testosteronista.

Kuka uskoo Gatlinin kisaavan ilman kiellettyjä aineita, vaikka hän on rangaistuksensa kärsinyt? Luottamus urheilijan vilpittömyyteen ei ole palautunut.

Uskottavuusongelmaan on havahduttu viimein urheilumaailman suurissa liitoissa. Vaikka Gatlin voittaisi Pekingissä kaiken saatavissa olevan, häntä ei voida valita dopingrikkeiden vuoksi Vuoden yleisurheilijaksi. Näin, vaikka asetelma saattaisi poikia oikeusprosessin.

Huippu-urheiluun pesiytynyt doping on kuin veronkiertoa. Menestyvät urheilijat saavat maineen lisäksi huikeita yhteistyösopimuksia. Asetelmaa voisi verrata tilanteeseen talouselämässä, jossa yritys yltää hyvään tuloskuntoon vippaskonsteilla. Urheilua ei pidä jättää kemistien ja tuloksia kiilusilmin tuijottavien areenaksi. Pelisäännöt on tehty noudatettaviksi. Kun niiden valvonta on haasteellista ja kiellettyjen aineiden käytöstä saatava hyöty monella tapaa suuri, dopingin käytöstä langettavat rangaistusten täytyy toimia todellisena pelotteena.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.