Eikö esimiehiin luoteta?

Työ- ja elinkeinoministeriön sisäisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn tulokset ovat kohtalaisen karua luettavaa. Yli 20 kyselyyn vastanneesta ministeriön työntekijästä kertoo kokeneensa omakohtaista seksuaalista häirintää. Määrä on niin suuri, että ministeriön johdon on syytä ryhtyä vakaviin toimenpiteisiin. Osittain niin on jo tehtykin.

Kyselyn tulokset valmistuivat lokakuussa. Kyselyyn vastasi noin 40 prosenttia ministeriön työntekijöistä. Prosentti on melko tavallinen vastaavissa työilmapiiriin liittyvissä kyselyissä. Kyselyihin vastaavat aktiivisimmin ne, joilla on omakohtaisia ongelmia.

Ministeriön korkein virkamies, kansliapäällikkö Erkki Virtanen on kertonut, että johdon ja esimiesten on ollut vaikea puuttua seksuaaliseen häirintään, koska yhtään muodollista valitusta sellaisesta ei ole tehty. Mistä tämä kertoo? Siitäkö, että kyselyssä asioita on liioiteltu? Vai siitä, että ministeriön johtoon ja esimiehiin ei luoteta, jolloin muodollisia valituksia ei edes uskalleta tehdä?

Ministeriössä on jo aloitettu uuden henkilöstöpoliittisen tasa-arvosuunnitelman valmistelu. Outoa kuitenkin on, että toistaiseksi asialla on ollut vain ministeriön virkamiesjohto. Sen sijaan niin elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kuin työministeri Anni Sinnemäkikin ovat viime päiviin saakka olleet autuaan tietämättömiä kyselyn tuloksista.

Kansliapäällikkö Virtanen myöntää, ettei hän tullut ajatelleeksi, että asiasta pitäisi kertoa ministereillekin. Eikö Virtanen pitänyt kyselyn tuloksia niin merkittävinä, että myös ministereiden olisi ollut hyvä tietää niistä?

Toisaalta voi myös kysyä sitäkin, ovatko ministeriön toiminnasta vastaavat ministerit liian kaukana työntekijöistä? Voisi olettaa, että kyselystä on keskusteltu ministeriössä paljonkin. Tieto siitä ei kuitenkaan saavuttanut ministereitä ennen kuin Alma Median lehdet kertoivat kyselystä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Tuleeko meistä ikinä aikuisia?

Kirje pysäyttää kiireessä

Suhde Venäjään jakaa Euroopan populisteja

Metsälain määräyksiä voi olla syytä tarkistaa

Voihan Vilkku sentään

Kauppasota voi laajeta talouskriisiksi vahingossa

Fiksut ruokakaupat auttavat asiakasta

Perusteita olisi pienentää Finnpulpia

Viisigee shakkinappulana

Työstä palautumiseen tarvitaan myös lepopäiviä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.