Eläimellinen erehdys

Kaverini sanoi joskus, että on muuten nolon näköistä, kun kissa liukastuu. Epäilemättä. Kissa kävelee jäisellä pihalla, takajalat lipeävät ja eläinparka juoksee häpeissään nurkan taa korjaamaan loukattua itsetuntoaan.

Vahingonilo tuskin on parasta iloa, mutta jotain oudon viehättävää siinä on, kun eläin tekee inhimillisen erehdyksen. Suhtaudumme eläimiin usein kuin ne olisivat ylivertaisia omassa eläimellisyydessään. Kun tuohon kuvaan tulee särö, eläimet ovat lähes yhtä hauskoja kuin jumala, joka astuu taivaasta maan päälle ja kompastuu.

Olen kasvanut kodissa, jossa on aina harjoitettu jonkinlaista karjataloutta. Elinaikanani kotona on pyörinyt kaksi koiraa, neljä kissaa, kaksi pässiä sekä eläimiä, jotka lajinsa puolesta lukeutuvat siipikarjaan.

Yhdestäkään eläimestä ei ole perheellemme koitunut verottajalle ilmoitettavaa hyötyä, mutta niiden viihde- ja terapia-arvo on moninkertaisesti päihittänyt keskivertokanavapaketin.

Itse asiassa eläinten paras piirre on ollut, että ne ovat aina tajunneet hivenen väärin oman paikkansa luonnonjärjestyksessä.

Sampsa-koiramme söi perunankuoria, koska oli kateellinen kahdelle pässille, jotka hankittiin pihallemme kesäkoristeeksi kymmenen markan kilohintaan. Meillä oli myös viisi kananpoikaa, jotka ymmärsivät kasvutavoitteen väärin ja alkoivat yksi toisensa jälkeen kiekua.

Riku, maailman kiltein sekarotuinen, pelkäsi kuollakseen lattiaharjaa ja keräsi ruokakuppiinsa heiniä, jotta siili ei yön aikana vohkisi murkinoita. Toisaalta se kerran paransi yhden elinikäisen koirakammon olemalla vain hetken oma itsensä.

Kissakaksoset Timo ja Topi puolestaan saivat nuorena traumoja, kun naapurin hirvittävä kani jahtasi niitä ympäri pihaa usean kesän ajan.

Eläimistä suurin viihdearvo on kuitenkin ankoilla. Niistä ei ole mitään hyötyä eikä niistä ole edes seuraksi. Ne ovat vain ahneita öykkäreitä, jotka osaavat olla huvittavia.

Ankankasvatusta piti yrittää kolmeen kertaan, ennen kuin linnuista saatiin ylivuotisia. Ensimmäisen ankkavuosikerran söi naapurin koira, ja toisen kohtaloksi koitui suuri metsästäjä, joka ampui ne mökkirantaansa luullen niitä sorsiksi. Pyssymiehen kohtalo oli julma, sillä naapurin perheen kymmenpäinen lapsikatras alkoi nimittää tätä ankanampujaksi ja nimittänee vieläkin.

Kolmas ankkavuosikerta menestyi paremmin, ja se saatiin jopa talvisäilöön pienelle maatilalle. Vanhempani maksoivat talvihoidosta summan, jonka kuultuaan tuttu lääkäri kirjoitti heille hullunpaperit.

Talven aikana yksi ankoista muni ja kuoli järkytyksestä. Jäljelle jäi kaksi urosta, ja kesän tullen kävi ilmi, että toinen niistä oli homo. Sillä oli tapana lähestyä toista urosta vedessä ovelan näköisenä ja äkkiarvaamatta hypätä tämän selkään lemmenpuuskassa.

Lähentelyt päätyivät hurjiin takaa-ajoihin, ja pakoillessaan heteroankka oppi jopa sukeltamaan, vaikka se sorsan sukulaisena oli puolisukeltaja.

Kesyjen eläinten lisäksi pihassamme viihtyi pitkän aikaa varis, joka käveli ympäriinsä pitkiä matkoja ja tutki tiluksia kuin tyytyväinen isäntä.

Äidin ehdotuksesta aloimme nimittää varista Koskeloksi. Tuo nimi valittiin, jotta vieraat voisivat sääliä, että emme tunne lintuja.

Kirjoittaja on heinäveteläinen elokuvaohjaaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Suometsillä on valtava merkitys hyvivointivaltiolle

Yhteistyö on voimaa varkaiden narauttamisessa

Siirrymmekö Eriksen aikakauteen?

Kuopio säästää – joitakin hankkeita pitää lykätä tai unohtaa ne kokonaan

Keskusta puhuu hallituksessa kuin oppositiossa

Sunnuntain vaaleissa pelissä oikeusvaltio ja sananvapaus

EU on oma sisämarkkinamme

Kiinalaiset eivät pelasta meitä

Rauhansopimus tuotti Nobel-palkinnon

Hallitus ei saa katsella kuntien ahdinkoa sivusta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.