Eläinten hyvinvointilaki menee uusiksi

Eläinsuojelulain muuttaminen eläinten hyvinvointilaiksi raukesi, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jätti hallituksensa eronpyynnön. Eduskunta sai lakiesityksen käsiteltäväkseen jo viime syksynä, mutta esitys ei edennyt laiksi asti, koska se kytkeytyi maakuntauudistukseen. Esimerkiksi valvontatehtävät oli esityksessä kirjattu siirrettäväksi maakunnille (Maaseudun Tulevaisuus 11.3.).

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK piti eläinten hyvinvointilakia suomalaisen kotieläintuotannon näkökulmasta hyvänä kompromissina. Eläinsuojelujärjestöissä on sen sijaan iloittu, koska tulevien eduskuntavaalien jälkeen synnytettävä uusi hallitus lienee myötämielisempi porsitushäkkien ja parsinavetoiden kielloille. Eläinsuojeluaktivisti Mai Kivelä (vas.) katsoo, että Sipilän hallitus olisi ollut valmis uhraamaan eläinten hyvinvoinnin parantamisen tuotannollisista ja taloudellisista syistä (Kansan Uutiset 11.3.).

Eläinten hyvinvointilain sisällöllä on suuri merkitys suomalaisille kotieläintiloille. Kaatunut lakiesitys olisi toteutuessaan ohjannut tiloja suuntaan, joka olisi parantanut vähitellen eläinten oloja, mutta ei olisi pakottanut kalliisiin muutoksiin liian nopeasti.

On kovin ymmärrettävää, kun eläinsuojeluaktivistit vaativat eläinten lajityypillisten tarpeiden tyydyttämisen perusteella monenlaisia uudistuksia sikaloihin, kanaloihin ja navetoihin. Kalliita vaatimuksia ei kuitenkaan pidä hyväksyä, sillä kokemus on osoittanut, että eläinten paremmasta hoidosta ja muista hyvinvointipanostuksista ei heru markkinoilta lisähintaa. Liian tiukka laki toimisi tavoitteensa vastaisesti, kun kotieläintuotantoa siirtyisi paljon kehnomman eläintenpidon maihin.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Vaaleissa hävinnytkin on ihminen

Nyt vihaa poistamaan

Verotuksen suuresta linjasta kehitteillä konsensus

Notre Dame yhdisti Ranskan ja kristikunnan

Valinnat on tehty

Mestarien jäljillä

Sipilän odotettu ratkaisu lisää paineita sinipunaan

Ponssen niiaus ei anna toistaiseksi aihetta pelkoon

Lukeminen kannattaa aina

Warren ja Warren päästöt

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.